Uutinen -

Säästöpankin vakuutusten verkkokauppa avataan toukokuussa

Säästöpankkien uusi vakuutusten verkkokauppa tekee vakuutuksen ottamisesta helppoa ja palvelee henkilökohtaisesti.

Säästöpankit avaavat toukokuussa vakuutusten verkkokaupan, joka kumoaa yleisen mielikuvan vakuutusasioiden vaikeaselkoisuudesta. Verkkokaupassa hahmottaa kiireessäkin, mitä vakuutukset kattavat ja mitä ne maksavat. Tavoitteena on avata kauppa keskiviikkona 15.5.2013.

Perinteisesti vakuutuspalvelut on paketoitu isoiksi kokonaisuuksiksi, mutta Säästöpankin vakuutukset lähestyy asiaa toiselta kantilta: vakuutukset on ryhmitelty pienempiin osiin ja asiakas valitsee itse, kuinka laajan turvan hän haluaa. Näin hän ei maksa turhasta.

Palvelu on tehty mahdollisimman selkeäksi ja avoimeksi niin, että asiakas tietää aina täsmälleen, mitä hän on vakuuttamassa. Näin vältetään tarpeettomat vakuutukset ja vakuutusten päällekkäisyys, jotka usein nostavat vakuuttamisen kokonaishintaa. Verkossa on helppo räätälöidä vakuutus omien tarpeiden mukaiseksi. Ennen ostoa voi kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Miten esimerkiksi suurempi omavastuuosuus tai kattavampi turva vaikuttaa hintaan?

Asiakas ei jää yksin

Vaikka asiakas asioi verkossa, häntä ei jätetä yksin. Asioinnin tukena on asiakaspalvelu, jonne asiakas voi olla yhteydessä valintansa mukaan puhelimitse, sähköpostitse tai chatin kautta reaaliaikaisesti netissä keskustellen. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 9.00–17.00. Lisäksi matkahätäpalvelu päivystää 24/7-periaatteella eli 24 h/vrk vuoden ympäri.

Näin asiakas saa henkilökohtaista palvelua jopa helpommin kuin konttorista. Vakuutuskauppa puolestaan säästää konttorin ylläpitämisen kulut ja pystyy pitämään vakuutusten hinnat kohtuullisina.

Säästöpankin vakuutukset pähkinänkuoressa

Verkkokaupasta saa kaikki tavallisimmat henkilöasiakkaan vakuutuspalvelut kuten koti-, ajoneuvo-, vene-, matka- ja tapaturmavakuutukset. Palvelu laajenee myöhemmin sairaskulu- ja lapsivakuutuksiin sekä metsävakuutuksiin.

Verkkokauppaan kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla, joten asiointi on turvallista ja vaivatonta. Kirjautuminen on mahdollista minkä tahansa pankin tunnuksilla. Palvelussa voi myös helposti irtisanoa vanhat vakuutukset.

Jokaisella asiakkaalla on verkkopalvelussa henkilökohtainen kansio, josta löytyvät aina ajan tasalla olevat vakuutukset ja laskut sekä mahdolliset tarjoukset uusista vakuutuksista.

Korvausasiat hoituvat puhelimitse tai verkkokaupassa. Paperisia lomakkeita ei tarvitse täyttää.

Verkkokaupan on räätälöinyt Säästöpankeille Suomen Vahinkovakuutus Oy, joka on POP Pankki -ryhmän omistama yhtiö.

Helppoudella on uusi nimi: Säästöpankin vakuutukset.

Lisätietoja Säästöpankeista toukokuussa.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • uudet tuotteet ja palvelut

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö