Uutinen -

​Säästöpankki kärkisijoilla toimialan asiakastyytyväisyydessä

Säästöpankki on edelleen kärkisijoilla EPSI Ratingin vuosittain tekemässä Pankki- ja rahoitusalan asiakastyytyväisyyttä ja –uskollisuutta mittaavassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa selvitetään toimialan yhtiöiden imagoa, asiakkaiden odotuksia, tuote- ja palvelulaatua sekä rahalle saatavaa vastinetta.

Paikallisuus ja läheisyys korostuvat asiakkaiden arvostuksessa

Säästöpankki on pärjännyt tutkimuksessa vuosi toisensa jälkeen erinomaisesti. Asiakastyytyväisyys on tänäkin vuonna koko toimialan toiseksi parhain. ”Jopa 92 prosenttia asiakkaistamme on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä toimintaamme. Luku vahvistaa oman asiakastutkimuksemme tuloksia, jonka mukaan jopa 91 prosenttia asiakkaistamme on sitä mieltä, että henkilökunnallamme on erinomainen palveluasenne. Asiakkaidemme uskollisuus omaa pankkia kohtaan on toimialamme parhaimmistoa ja tästä voimme olla syystäkin ylpeitä,” Säästöpankkiryhmän markkinointi- ja viestintäjohtaja Laine Spellman iloitsee.

Myös suositteluhalukkuudessa asiakkaat ovat nostaneet Säästöpankin koko pankkisektorin ykköseksi ja tuotelaatu koetaan toimialan parhaaksi.

”Suuri kiitos tästä tuloksesta kuuluu asiakkaillemme. Me lupaamme keskittyä jatkossakin ihmisten kohtaamiseen ja hyvään palveluun. Haluamme olla palvelukanavasta riippumatta lähellä ihmistä,” Spellman toteaa.

Haluaisitko sinäkin tulla pankkionnelliseksi? Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • asiakastyytyväisyys

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391