Tiedote -

Asuntoon sijoittaminen on edelleen kaikkein turvallisinta sijoittamista

Oma velaton koti ei ole enää jokaisen suomalaisen unelma. Yhä useammat nuoret aikuiset valitsevat asuntosäästämisen ja asuntolainan sijaan vuokralla asumisen helppouden, velattomuuden ja kotiosoitteen vaihtamisen vapauden. Uutta on sekin, että hyvin toimeentulevat perheet ovat valmiita maksamaan useita tuhansia euroja kuukaudessa hyvällä paikalla sijaitsevasta uudesta vuokra-asunnosta.

– On totta, että vuokra-asuminen on yleistynyt voimakkaasti kaupungeissamme ja etenkin kasvukeskuksissamme. Siinä mielessä olemme keskieurooppalaistuneet. Suurissa kaupungeissa on rakennettu viime vuosien aikana paljon uusia vuokra-asuntoja, ja tullaan jatkossakin rakentamaan. Kaupungistuminen tulee pitämään sekä omistusasuntojen että vuokra-asuntojen kysynnän korkealla tulevaisuudessakin. Se näkyy asuntojen hinnoissa ja vuokrissa, uskoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Vaikka asenteissa on tapahtunut muutosta, kaksi kolmesta suomalaisesta asuu omistamassaan asunnossa. Omassa kodissa asuminen koetaan kaikkein turvallisimmaksi asumisen muodoksi. Asuntoon sijoittaminen on mielestäni edelleenkin kaikkein järkevintä ja turvallisinta sijoittamista, Rantanen jatkaa.

Rantasen mukaan nyt olisi erinomainen aika ostaa asunto omaan käyttöön tai vuokrattavaksi sijoitusasunnoksi. Asuntojen hintojen kehitys on ollut pitkään positiivista ja vakaata. Korot ovat edelleen poikkeuksellisen alhaalla ja talouden kasvunäkymät valoisammat kuin aikoihin. – Tietyt asuntorahastot lupaavat jopa 6–8 prosentin vuosituottoa sijoitetulla pääomalle, mutta itse luottaisin enemmän sijoitusasunnosta saatavaan maltillisempaan, 2–3 %:n vuokratuottoon.

Polarisoitumisen seurauksena alueet eriarvoistuvat, ja se näkyy asuntokannoissa, toteutuneissa kauppamäärissä ja -hinnoissa. Asuntosijoittajalle sijainnilla, palveluilla ja kulkuyhteyksillä on iso merkitys asunnon arvonnousun ja vuokratuoton kannalta.

Vuokraeuroista jää käteen vain asumisen kokemus

– Sekin on uutta, etteivät hyvätuloiset perheelliset kolme–nelikymppiset enää tänä päivänä halua automaattisesti sitoutua 20 vuoden asuntolainaan. Monet tietävät perivänsä myöhemmin vanhempiensa omistusasunnot, ja haluavat siksi keskittyä nyt nauttimaan elämästä ilman velkataakkaa ja oman asunnon kunnossapitovelvoitteita. Tämä ryhmä on kokonaan uusi vuokralaisten ryhmä, asuntorahastojen kalliiden uudiskohteiden ydinkohderyhmää, kertoo Rantanen. – He pystyvät ja ovat valmiita maksamaan kohtuuttomankin korkeita vuokria.

– Oman talouden ja varallisuuden kerryttämisen kannalta järkevämpää olisi sijoittaa asuntoon. Sellaisiakin perheitä on koko ajan enemmän, jotka omistavat sijoitusasunnon kaupungin liepeillä mutta asuvat itse vuokralla keskustassa. Elinvoimaisella alueella, hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitseva asunto on helppo vuokrata vähintäänkin kohtuullisella vuokratuotolla ja arvonnousulla. Myös hyvästä pitkäaikaisesta vuokralaisesta kannattaa yrittää pitää kiinni. Se, että asuntoa myydään vuokrattuna, ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu sijoitusasunnon ostoa harkitsevalle, muistuttaa Rantanen.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jukka Rantanen, Sp-Koti Oy
050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • omistusasunto
  • asunnon ostaminen
  • säästäminen
  • sp-koti
  • asuminen

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. www.spkoti.fiwww.saastopankki.fi 

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391