Skip to main content

Avainlippu on oleellinen osa suomalaista Säästöpankkia

Lehdistötiedote   •   Helmi 10, 2017 10:00 EET

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Säästöpankkiryhmälle Avainlippu-tunnuksen osoitukseksi Suomessa tuotetusta ja täällä työllistävästä palvelusta. Säästöpankkiryhmälle on tärkeää, että asiakkaiden taloudellista hyvinvointia edistetään jatkossakin niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. 

”Säästöpankki on vahvasti suomalainen ja se on yksi erottautumistekijämme nykyisessä kansainvälisessä maailmassa. Olemme olleet suomalaisten asiakkaidemme rinnalla jo lähes 200 vuotta ja se on meille edelleen ensiarvoisen tärkeää”, kertoo Säästöpankkikeskuksen toimitusjohtaja Pasi Kämäri.

Säästöpankit auttavat henkilö- että yritysasiakkaita tällä hetkellä 150 konttorin avustuksella ympäri Suomen. Näillä pankeilla on tärkeä merkitys niin paikallisina työllistäjinä kuin myös vastuullisina toimijoina auttaen ja ohjaten voittovarojaan oman alueensa urheiluseuroille, nuoriso- ja vanhustyölle sekä esimerkiksi koulukohteisiin.

”Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 87 % vastaajista koki tärkeäksi, että palvelu- tai tuotevalinta tukisi suomalaista työtä. Olemme siis mukana tekemässä uusia suomalaisia menestystarinoita Suomalaisen Työn Liiton jäsenyyden kautta”, muistuttaa Kämäri.

Avainlippu tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton bränditutkimuksessa selvisi, että 86 prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun erittäin tai melko hyvin.

”Kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia”, toteaa Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala ja jatkaa:

”Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta sekä työllistävyydestä. On hienoa saada mukaan Avainlipun kantajaksi myös pitkän historian omaava, suomalaisomisteinen Säästöpankkiryhmä, joka rakentaa hyvinvointia työllistäen ympäri Suomen. ”

Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle. Lisäksi tuotteen tai palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua kantavalla yrityksellä on oltava myös merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin on sijaittava Suomessa.

Lisätietoja:

Säästöpankkikeskus
toimitusjohtaja Pasi Kämäri
puh: 0500 688 0222
pasi.kamari@saastopankki.fi

Suomalaisen Työn Liitto
toimitusjohtaja Tero Lausala
puh: 050 407 2623
tero.lausala@suomalainentyo.fi

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on lähes puoli miljoonaa suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maataloutta. Säästöpankkien päämääränä on edistää asiakkaiden säästämistä ja taloudellista hyvinvointia. Asiakaskunnalleen ryhmä tarjoaa vähittäispankkipalvelujen lisäksi kodinvaihdon, vakuuttamisen ja sijoittamisen palvelut. Ryhmään kuuluu 23 Säästöpankin lisäksi kiinteistönvälitysketju Sp-koti, Sp-henkivakuutusyhtiö, Sp-rahastoyhtiö, Sp-Kiinnitysluottopankki sekä Säästöpankkien Keskuspankki. Ryhmä työllistää noin 1200 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä Avainlippua, Design from Finland ja Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä, vaikuttaa ostopäätöksiin ja haastaa työelämää uudistumaan. Liitto on arvoyhteisö, johon kuuluu yli 3 000 yritys- ja yhteisöjäsentä.
Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä 3500 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua.
www.suomalainentyo.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti