Tiedote -

Säästöpankkien säätiöt myönsivät 74 000 euroa apurahoja

Säästöpankkien Tutkimussäätiö ja Kluuvin Säätiö ovat myöntäneet yliopistojen tutkijoille ja tutkimushankkeille 74 000 euroa apurahoja. Lisäksi erinomaisista pro gradu -tutkielmista myönnettiin 7 500 euron arvosta tunnustuspalkintoja.

Tutkimusapurahan vuonna 2012 sai 16 yksittäistä tutkijaa viidestä eri yliopistosta. Pro gradu -tunnustuspalkintoja jaettiin 5 kappaletta.

”Säästämiseen, rahoitusmarkkinoihin ja arvopaperimarkkinoihin sekä asumiseen liittyvä tutkimus oli edelleen pääosassa. Kiinnostus säästämisen ja talouskasvun yhteyden tutkimukseen oli ilahduttavaa, samoin tutkimukset, jotka koskivat pankkitoimialan kehittämistä sekä tulevaisuuden palveluja ja liiketoimintamalleja. Hienoa oli myös se, että pikavipit ja mikrolainat olivat mukana ajankohtaisena aihealueena”, arvioi Säästöpankkien Tutkimussäätiön asiamies Eeva Karisto.

Säästöpankkien säätiöt tukevat rahamarkkinoihin, asumiseen, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvää tutkimusta. Lisäksi Säästöpankkien Tutkimussäätiö ylläpitää Säästöpankkimuseota, joka toimii Hämeenlinnan kaupunginmuseon yhteydessä.

Lisätietoja:
Eeva Karisto
Säästöpankkien Tutkimussäätiön asiamies
puh 050 464 8076
eeva.karisto@saastopankki.fi

Apurahan saajat 2012

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • muut uutiset

Säästöpankkiryhmään kuuluu 33 Säästöpankkia ja keskusjärjestö Säästöpankkiliitto. Omia konttoreita on noin 210, ja yhteistyön kautta asiakkailla on käytettävissään yhteensä yli 400 konttoria, 200 palvelu- ja maksuautomaattia ja kaikki Suomen käteisautomaatit. Säästöpankkien päämääränä on edistää säästämistä ja asiakkaiden taloudellista hyvinvointia. Palvelun perusperiaatteita ovat asiakasläheisyys ja paikallisuus. Tavoitteena on jatkuva, kannattava kasvu ja vakavaraisuuden pitäminen turvatulla tasolla. Vuonna 2011 liikevoittoa kertyi 65,4 miljoonaa euroa, vakavaraisuus oli 22,1 % ja asiakasmäärä 587 000. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö