Tiedote -

Sp-Henkivakuutuksen uusi toimitusjohtaja on Ville Raunio

KTM, eMBA Ville Raunio (s. 1971) on nimitetty Sp-Henkivakuutuksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa toimessaan 3.8.2015.

Raunio toimii tällä hetkellä Suomen Terveystalo Oy:n vakuutusliiketoiminnasta vastaavana johtajana. Aiemmin hän on ollut toimitusjohtajana SM-liigajoukkue Tampereen Ilveksessä sekä vakuutusyhtiö Genworth Financialin Suomen ja Baltian toimitusjohtajana. Pitkän linjan vahinkovakuutus- ja eläkevakuutuspuolen ammattilainen on lisäksi työskennellyt myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä myös Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvassa sekä Eläke-Fenniassa.

- Tuon oman näkemykseni, kokemukseni ja osaamiseni muun muassa liiketoiminnan kehittämiseen, markkinoinnin ja myynnin johtamiseen, sähköisten palveluiden kehitykseen ja asiakkuuksien johtamiseen. Sp-Henkivakuutus on vakaalla pohjalla toimiva yhtiö, joka osana Säästöpankkiyhteisöä omaa paljon potentiaalia. Oma motivaationi on korkealla ja odotan innolla tulevaa tehtävääni, Raunio sanoo.

Sp-Henkivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Timo Hiltunen jatkaa tehtäviensä hoitoa 31.5.2015 asti. Tämän jälkeen vt. toimitusjohtajana toimii henkiyhtiön johtoryhmän jäsen Arto Nätkynmäki.

Sp-Henkivakuutus on Säästöpankkien omistama henkivakuutusyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen vakuutussäästämisen tuotteita. Valikoima sisältää muun muassa säästö- ja eläkevakuutukset, lainaturvan, kapitalisaatiosopimuksen ja varainhoitovakuutuksen. Sp-Henkivakuutus on Säästöpankkien kautta mukana suomalaisten arjessa koko maan kattavan palveluverkoston kautta.

Kategoriat

  • sp-henkivakuutus
  • säästöpankkiryhmä
  • nimitykset
  • työnantaja

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on 470 000 suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maatilataloutta. Asiakkailleen Säästöpankkiryhmä tarjoaa kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palvelut. Säästöpankkiryhmään kuuluu 25 Säästöpankin lisäksi Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oy, kiinteistönvälitysketju Sp-Koti ja Säästöpankkiliitto Osk. Säästöpankkiryhmä työllistää n. 1155 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391