Tiedote -

Suomella vahva ”kasvumomentum” – kulutus ja investoinnit kannattelevat kasvua, mutta osaajapula alkaa olla kasvun este

Säästöpankki on nostanut kuluvan vuoden kasvuennusteensa 2,8 prosenttiin, sillä Suomen talouskasvu on säilynyt vahvalla tasolla odotettua pidempään. Vauhti uhkaa kuitenkin hiipua, kun maailmantalouden vetoapu heikkenee, pula osaavasta työvoimasta pahenee ja kotitalouksien velka rajoittaa kulutusta.

Suomen taloudella pyyhkii tänäkin vuonna hyvin. Erityisesti kotimainen kysyntä on voimissaan, sillä investoinnit ja kulutus ovat vahvassa vedossa. Vaikka viennin kasvu hidastuukin odotettua enemmän, Säästöpankki ennustaa vuoden 2019 kasvuksi yhä 2,0 prosenttia. Kasvuvauhdin ylläpitäminen kuitenkin vaikeutuu olosuhteiden muuttuessa ennustejaksolla 2018-2019.

Suomen kasvunäkymää rajoittavat lähinnä kolme tekijää: maailmantalouden hidastuminen, sopivan työvoiman saatavuusongelmat sekä kotitalouksien velka.

Vuonna 2017 vienti kasvoi lähes 8 prosenttia, mutta nyt viennin kasvussa on selvää hidastumista. Suomen talous ehti nauttia vahvasta viennin vedosta kovin lyhyen aikaa, sillä Suomi pääsi maailmantalouden imuun mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa ja globaalin kasvunäkymän maltillistuminen tuntuu jo vientiluvuissa.

”Valitettavasti kasvu näyttäisi olevan hidastumassa läheskaikilla Suomen keskeisillä vientimarkkinoilla eikä viennissä enää päästä viime vuoden kasvulukemiin”, Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala kommentoi.

Työllisyys paranee yhä, vaikka osaajapula on jo kasvun esteenä

Viime vuoden paras talousuutinen oli työllisyyskasvun merkittävä kiihtyminen. Myös kokonaistyövoima (ihmiset, jotka ovat joko työssä tai aktiivisesti etsivät töitä) kasvoi erittäin lupaavasti. Sen sijaan tänä vuonna pula osaavasta työvoimasta on jo todellinen kasvun este.

”Työn tarjonnan puolesta oiva työllisyyskasvu voisi jatkuakin, mutta työmarkkinoiden pullonkaulat uhkaavat jatkossa hidastaa työpaikkojen syntymistä. Näitä ovat muun muassa työvoiman liikkuvuuteen, osaamiseen ja kannustimiin liittyvät haasteet”, Vesala toteaa.

Työllisyyden paraneminen onkin jo hidastunut. Viime vuoden lopulla kehitys oli kuitenkin niin myönteistä, että työttömyys alenee tänä ja ensi vuonna hivenen Säästöpankin aiempaa ennustetta rivakammin. Työttömyysaste laskee vuonna 2018 7,9 prosenttiin ja 7,6 prosenttiin vuonna 2019.

”Tuleva hallitus ei pääse nauttimaan aivan viime vuosien kaltaisesta talouden myötätuulesta. Uudistuksia on silti jatkettava. Suomen kilpailukyvystä huolehtiminen sekä työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistusten jatkaminen ovat nyt entistäkin tärkeämpiä”, Vesala korostaa

Ansiot nousevat, mutta kotitalouksien velka rajoittaa kulutuksen kasvua

Työllisyyden paraneminen ja palkkasumman nousu luovat hyvät olosuhteet kotimaisen kulutuskysynnän kasvulle. Menneiden vuosien velkalasti voi kuitenkin rajoittaa jatkossa kasvua.

”Hyvä uutinen on, että palkkasumma kasvaa jo nopeammin kuin kotitalouksien kulutusmenot, mikä ennakoi kotitalouksien velkaantumiskehityksen tasaantumista,” Vesala lisää.

Vaikka kotitalouksien velkaantuminen on viime vuosina kiihtynyt ja säästämisaste painunut negatiiviseksi, työllisyyden ja ansiokehityksen merkittävä paraneminen tukee kulutuskysyntää erityisesti tänä vuonna.

Timo Vesalan vinkit Suomen talouskasvun jatkuvuuden mahdollistamiseksi

  1. Huolehditaan jatkossakin kustannuskilpailukyvystä – vienti voi vetää maailmantalouden suhdanteista huolimatta, jos yrityksemme onnistuvat voittamaan markkinaosuuksia.
  2. Jatketaan työn tekemisen kannustavuuden ja osaamisen tukemista, jotta sinänsä suuri työvoimareservi saadaan paremmin käyttöön.
  3. Huolehditaan julkisen talouden iskunkestävyydestä, jotta talouden heikompina aikoina ei tarvitsisi liian voimakkaasti karsia julkisia menoja.
  4. Edistetään kotitalouksien kestävää taloudenpitoa kannustamalla omaehtoista säästämistä.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • suhdannekatsaus
  • maailmantalous
  • talous
  • säästöpankkiryhmä

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat 23 paikallista Säästöpankkia sekä Helsingin Vallilassa toimiva Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Säästöpankkiryhmä työllistää noin 1400 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391