Skip to main content

Suomen asuntomarkkinoiden kasvu kiihtyy

Lehdistötiedote   •   Tammi 25, 2018 08:00 EET

Suomen asuntomarkkinoiden tilanne näyttää valoisalta alkaneen vuoden osalta. Talous on kasvanut jo parin vuoden ajan, ja tällekin vuodelle Säästöpankkiryhmä ennustaa kasvua 2,7%. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala näkee ennusteessa myönteisen yllätyksen mahdollisuuden, sillä talouden itseään ruokkiva positiivinen kehä pyörii tällä hetkellä paremmin kuin vuosiin. Monet kuluttajien asunnonvaihtohalukkuuteen vaikuttavat makrotalouden mittarit näyttävät tällä hetkellä vihreää valoa asuntomarkkinoiden vilkastumiselle.

– Työllisyytemme parani loppuvuodesta ennusteita huomattavasti nopeammin ja voimakkaammin. Nyt näyttää siltä, että hallituksen työllisyystavoite saattaa hyvinkin toteutua, toteaa pääekonomisti Timo Vesala Säästöpankkiryhmästä. – Työllisten määrän kasvu kasvattaa kokonaispalkkasummaa ja kuluttajien käytettävissä olevia tuloja. Kun inflaatio pysyy tänä vuonna edelleen melko matalana, tulee kuluttajien reaaliostovoima kasvamaan. Tuoreimpien suhdannekuvaajien valossa talouden kasvu voisi pienen tasaantumisvaiheen jälkeen olla uudelleen kiihtymässä, mikä kyllä myös ennakoi asuntomarkkinoiden vilkastumista.

– Uskon vanhojen asuntojen kysynnän ja kauppojen määrän kasvavan tänä vuonna viime vuotta voimakkaammin, jopa 5 %. Kun työttömyyden pelko hälvenee, oma työpaikka on taattu ja perheen talouden näkymät vakaat, uskaltavat ihmiset ryhtyä toteuttamaan pitkäaikaisia asunnonvaihtohaaveitaan. Kotiin liittyvät osto- ja vaihtopäätökset alkavat konkretisoitua, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Käytettyjen asuntojen kauppa vilkastuu

– Viime vuonna käytettyjä asuntojen osakekauppoja tehtiin Suomessa noin 63 000, mikä on noin 1600 kauppaa ja 2,4 % enemmän kuin vuonna 2016. Myös käytettyjen asuntojen hintataso nousi edellisvuodesta jonkin verran. Uudistuotannon määrän kasvu oli ennätyksellisen korkeaa, ja uudet asunnot kävivät huomattavasti paremmin kaupaksi kuin vanhat, kertoo Rantanen.

– Uusien asuntojen rakennus- ja ostobuumi jatkuvat edelleen tänäkin vuonna, mutta sijoittajien sijaan uskon ostomielessä olevan liikkeellä enemmän itselleen ja perheelleen uutta kotia etsiviä asunnonostajia, Rantanen jatkaa. – Uuden asunnon potentiaalisimpia ostajia ovat vanhasta rivi- tai kerrostalohuoneistosta luopuvat tai varttuneemmat omakotitaloasujat, ihmiset jotka haluavat remonttivapaata ja huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin.

– Todennäköisesti uudisasuntokauppa tulee tänä vuonna hieman rauhoittumaan ja käytettyjen asuntojen kauppa kasvamaan. Yksi syy käytettyjen asuntojen kaupan kasvuun on se, että viime vuonna ostetut uudiskohteet valmistuvat ja ostajien vanhat kodit tulevat myyntiin, sanoo Rantanen.

– Mukavaa on sekin, että vuosien tauon jälkeen vanhojen omakotitalojen kauppa on virinnyt uudelleen. Kasvua oli viime vuonna jo noin 4 %. Myös omakotitalotonttien kysyntä on kasvussa vetovoimaisilla kasvualueilla. Tämä tarkoittanee, että myös omakotirakentaminen tulee vilkastumaan edellisvuosista. Valitettavasti positiivinen kehitys on erittäin aluekohtaista, sillä asuinalueiden eriarvoistuminen jatkuu meillä edelleen.

Omistusasuminen on yhä vuokralla asumista selvästi edullisempaa

– Suomessa omistusasuminen on edelleenkin merkittävästi edullisempaa kuin vuokralla asuminen. PTT:n tuoreen selvityksen mukaan oman asunnon asumiskulut ovat keskimäärin 50–65 % vuokra-asunnon kustannuksista, toteaa Jukka Rantanen. 

– Kun asuntojen hintakehitys on ollut hyvin maltillista, myös vuokratason nousuun verrattuna, ja neliöhinnat ovat hyvässä asennossa käytettävissä oleviin tuloihin nähden, vuosi 2018 näyttää asuntomarkkinoilla kaikin puolin hyvältä. Minkäänlaista asuntokaupan kuplaa ei edelleenkään ole näköpiirissä.

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. www.spkoti.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy