Tiedote -

Tommi Rytkönen Nooa Säästöpankin toimitusjohtajaksi

Tommi Rytkönen Nooa Säästöpankin toimitusjohtajaksi

KTM, MBA Tommi Rytkönen (45) on nimitetty pääkaupunkiseudulla toimivan Nooa Säästöpankin uudeksi toimitusjohtajaksi 1.9.2012 alkaen.

Rytkönen on tällä hetkellä valtakunnallisen Kiinteistömaailma-ketjun toimitusjohtaja. Kiinteistömaailma-ketjussa hän on työskennellyt seitsemän vuotta, ensin Uudenmaan aluejohtajana ja viimeiset viisi ja puoli vuotta toimitusjohtajana. Sitä ennen hän työskenteli vastuullisissa vähittäispankkitoimialan tehtävissä vuodesta 1989 vuoteen 2005. Tommi Rytkönen toimii myös mm. Mainostajien Liiton, Suomen Franchising -yhdistyksen ja Kiinteistönvälitysalan keskusliiton hallituksissa.

”Olen saanut olla mukana kasvattamassa Kiinteistömaailma-ketjua noin 100 asuntomyymälän ketjusta liki 130 asuntomyymälään ja ketjun markkinaosuus on kasvanut merkittävästi. Olemme myös muuttaneet asuntomarkkinoita sen perusteita myöten mm. tuomalla markkinoille Tarjouskaupan, jonka avulla on myyty jo yli 17 000 kotia viime vuosien aikana. Tästä on seuraajani hyvä jatkaa.”

Nooa Säästöpankki on vahva ja suomalainen pankki. Pankki perustettiin vuonna 2003 palvelemaan nimenomaan pääkaupunkiseudun asiakkaita ja sen omistavat 33 suomalaista Säästöpankkia. Nooa Säästöpankki on erittäin vakavarainen. Pankin vakavaraisuus on 18 prosenttia, kun vähimmäisvaatimus on 8 prosenttia. Nooa Säästöpankki palvelee asiakkaitaan kymmenessä konttorissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä ja Keravalla. Asiakkaita on noin 30 000.

”Siirtyessäni aikoinaan Kiinteistömaailmaan olin jo henkisesti hyvästellyt vähittäispankkitoiminnan. Ajattelin, että se tuli nähtyä vajaassa 16 vuodessa. Mahdollisuus olla mukana kirjoittamassa muutama aukeama lisää Nooa Säästöpankin kasvutarinaan sai kuitenkin tarttumaan innolla haasteeseen. Pankkitoiminta on jälleen murroksessa ja uskon että suurten kilpailijoiden välissä on tilaa ketterälle toimijalle, joka asettaa asiakastyytyväisyystavoitteensa selvästi muita korkeammalle.”, kuvailee Rytkönen.

Nooa Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja, Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kertoo hallituksen olevan erittäin tyytyväinen siihen, että toimitusjohtajan tehtävään löytyi kovan luokan tekijä.

”Nooa Säästöpankilla on lähes kymmenen vuotta toimintaa takana. Nyt on sopiva aika siirtyä kehityskaaren seuraavaan vaiheeseen ja se on luontevaa tehdä uuden toimitusjohtajan johdolla. Tommilla on vankka kokemus sekä kovat näytöt menestyksekkään liiketoiminnan johtamisesta. Vallitseva markkinatilanne tarjoaa Nooa Säästöpankille erinomaiset edellytykset liiketoiminnan kannattavaan kasvuun ja säästöpankkitoiminnan aseman vahvistamiseen pääkaupunkiseudulla”, Sydänlammi sanoo.  

Lisätietoja:
Pasi Sydänlammi, Nooa Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja, p. 045 657 5506
Tommi Rytkönen, Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja 1.9.alkaen, p. 0400 849 819.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • nimitykset

Säästöpankkiryhmään kuuluu 33 Säästöpankkia ja keskusjärjestö Säästöpankkiliitto. Omia konttoreita on noin 210, ja yhteistyön kautta asiakkailla on käytettävissään yhteensä yli 400 konttoria, 200 palvelu- ja maksuautomaattia ja kaikki Suomen käteisautomaatit. Säästöpankkien päämääränä on edistää säästämistä ja asiakkaiden taloudellista hyvinvointia. Palvelun perusperiaatteita ovat asiakasläheisyys ja paikallisuus. Tavoitteena on jatkuva, kannattava kasvu ja vakavaraisuuden pitäminen turvatulla tasolla. Vuonna 2011 liikevoittoa kertyi 65,4 miljoonaa euroa, vakavaraisuus oli 22,1 % ja asiakasmäärä 587 000. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391