Blogikirjoitus -

Cloud First: S/4HANA - onko nyt oikea aika siirtyä pilveen? | SAP Innovation Forum 2017

Cloud First -strategia pohjautuu Yhdysvaltojen liittovaltion ohjeistukseen vuodelta 2010, jonka pääasiallisina tavoitteina olivat laitteistokapasiteetin (hankinnan) joustavuuden lisääminen ja kokonaiskustannusten vähentäminen. Cloud First on siis jo melko vanha käsite ja se löytyy useimman yrityksen tietohallintastrategiasta yhtenä kantavana ajatuksena. Minkä takia yritykset kuitenkin pitävät edelleen SAP-järjestelmänsä visusti omissa tai palveluntarjoajansa konesaleissa, eivätkä hyödynnä pilvipalveluita strategiansa mukaisesti?

Tähän ei ole yhtä vastausta ja on huomattava, että osa toiminnanohjausjärjestelmiin liittyvistä palveluista on kuin onkin siirtynyt pilveen, näistä hyvinä esimerkkeinä mm. CRM- ja HR-järjestelmät kuten SAP SuccessFactors. Jos tarkastellaan niitä yrityksiä, joissa uuden laitteistokapasiteetin hankinta on tullut ajankohtaiseksi, syyksi nousee tavallisesti epäilys pilvipalveluiden puutteellisesta tietoturvasta ja saavutettavista kustannushyödyistä. Mutta pitävätkö nämä paikkansa, jos tarkastelemme asiaa tarkemmin? Mielestämme ei.

Pilvipalveluiden tarjoajat täyttävät useimmiten suuremman määrän tietoturvaan liittyviä sertifiointeja kuin yksittäisen yrityksen omat konesalipalvelut. Verrattaessa pilvipalveluiden tietoturvajärjestelyjä tavanomaisiin konesalipalveluiden tarjoajiin, ovat ne tässäkin tapauksessa yleensä kattavammat ja toiminta tarkemmin ohjeistettu. Häiriö- ja kriisitilanteiden osalta voidaan todeta, että pilvipalveluiden tarjoajat ovat jopa etulyöntiasemassa, mitä tulee esimerkiksi varmistusten luotettavuuteen ja käsittelyyn, sekä High Availability ja Disaster Recover -ratkaisujen kattavuuteen.

Tiedon säilyttäminen maan rajojen ulkopuolella voidaan nähdä tietoturvan kannalta ongelmalliseksi. Palveluiden ylläpito ja hallinta on kuitenkin ulkoistettu palveluntarjoajalle, jonka palvelukeskus toimii tyypillisesti Euroopan ulkopuolella, joten voidaan kysyä, onko tiedon ja sitä käsittelevien palvelimien tallennussijainnilla olennaista merkitystä. Tärkeätä on luonnollisesti varmistua projektin suunnitteluvaiheessa, että järjestelyt täyttävät EU:n sekä yrityksen tietoturvakäytännöt.

Toinen epäilys, joka jarruttaa SAP-järjestelmien laajamittaista siirtymistä pilvipalveluihin liittyy pilvipalveluiden kustannushyötyjen saavuttamiseen. S/4HANA ja muiden SAP-järjestelmien osalta hyötyjen saavuttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että siirtymän yhteydessä nykyinen palvelu-, kehitys- ja hallintamalli sekä laitteistoarkkitehtuuri tulee muokata pilvipalveluiden kannalta optimaalisemmaksi.

Pilvipalveluiden suurimmat kustannus- ja tehostamishyödyt saavutetaan käyttämällä resursseja optimaalisesti kaikissa tilanteissa, automaattisesti ja itsepalveluiden kautta. Tämä tarkoittaa SAP-järjestelmien osalta mm. sitä, että mikäli kehitys- tai testijärjestelmiä ei käytetä öisin ja viikonloppuisin ne sammutetaan kyseiseksi ajaksi ja käynnistetään uudestaan varsinainen käyttöajan alkaessa. Tuotantojärjestelmän osalta optimaalinen resurssien käyttö tarkoittaa resurssien automaattista lisäämistä ruuhkahuippujen ajaksi. Itsepalvelut ja järjestelmähallinnan automatisointi tarkoittavat esimerkiksi järjestelmien automatisoituja virkistyksiä ja uusien järjestelmien luontia kopioiden niihin haluttu sisältö. Edellä kuvattu joustavuus lisää jo itsessään uusien ominaisuuksien nopeampaa läpimenoa ja liiketoimintahyötyjen realisointia. Tärkeä lisä koko kehitysprosessin tehostamisessa on testauksen automatisointi, johon pilvipalvelut tarjoavat mm. erinomaisen tuen mahdollistamalla uusien testipalvelimien ja sisältöjen nopean luonnin.

S/4HANA Enterprise Management -ratkaisulle löytyy useampia mahdollisia pilvipalvelun käyttöönottomalleja (Public, Private sekä Hybrid). Tällä hetkellä yrityksien mielenkiinto kohdistuu Private Cloud -optioon. Suurimmat hyödyt saavutetaan kuitenkin käyttämällä Public Cloud -vaihtoehtoa, joko pelkästään tai yhdistettynä hybridi-mallin mukaisesti, uudistamalla laitteistoarkkitehtuurin lisäksi palvelu-, hallinta- ja kehitysmalli.

Tule keskustelemaan Accenturen standille, kuinka yrityksesi S/4HANA EM ja muiden SAP-järjestelmien siirtyminen pilveen toteutetaan onnistuneesti, saavuttaen pilvipalveluiden hyödyt.

Marko Nieminen

Marko vastaa Technology Capability -ryhmästä Accenturen SAP-yksikössä Suomessa ja toimii SAP Cloud Architecture & Infrastructure Champion Co-lead -roolissa EALA-alueella. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus SAP-teknologiaratkaisuista lukuisissa kansainvälisissä sekä kotimaisissa projekteissa. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on keskittynyt erityisesti S/4HANA ja Cloud -projektien suunnitteluun ja soveltuvuustutkimuksiin.

Accenture on yksi SAP Innovation Forum -tapahtuman kumppaneista. #SAPFORUM



Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • sap innovation forum
  • s/4hana
  • pilvipalvelut
  • accenture

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798