Blogikirjoitus -

Digitaalijärjestelmän anatomia | SAP Discover Simple 2016

Ihmistä pidetään analogisena olentona, koska toimintaamme ohjaa enemmän tunne kuin järki. Sopivasti tarkasteltuna ihmisestä ja digitaalisesta (SAP-)tietojärjestelmästä löytyy kuitenkin mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä.

Ihmisen sydän, keuhkot ja ruuansulatus ovat ne ydinjärjestelmät, jotka pitävät meidät hengissä ja toimintakykyisenä. Ne toimivat kokolailla autonomisesti ja automaattisesti.

Meillä on erilaisia antureita kuten silmät, korvat ja tuntoelimet. Ne tuottavat jatkuvasti tietoa kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu. Pystymme reagoimaan nopeasti poikkeamiin tai uhkiin, joista anturimme meille viestittävät.

Aivoissamme on valtavan kapasiteetin omaava ja huikean nopea keskusmuisti, johon tallentuu monenlaista tietoa. Samassa yhteydessä on analyyttinen koneistomme, joka pystyy luovasti yhdistelemään tietoja eri lähteistä ja aikakausilta ja jopa ennustamaan tulevaa niiden pohjalta.

Suurin osa meistä on kiinnostunut tietämään, mitä muut meistä ajattelevat. Yksi tärkeimpiä taitojamme on kyky ymmärtää toisten ajattelumaailmaa ja käyttäytymistä. Se saattaa olla myös avain menestykseen sekä työssä että yksityiselämässä.

Digitaaliratkaisun ydin on S/4HANA toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee ja tehostaa yrityksen ydinprosesseja ja pitää sen pyörät pyörimässä.

Yrityksen toiminnasta kerätään sensori- ja anturidataa, joka on kytketty digitaaliseen ytimeen IoT-palvelujen kautta. Kerätyn datan perusteella voidaan aktivoida välittömästi korjaavia toimenpiteitä tai ehkäistä tulevia ongelmia.

Käytössä on SAPin HANA-tietokanta, johon voidaan tallentaa valtavia tietomassoja ja käsitellä niitä äärimmäisen nopeasti. Analytiikka-algoritmien avulla saa esille trendejä ja riippuvuuksia. Tulevaisuuden ennustaminen on tärkeämpää kuin menneen raportoiminen.

Hybris -tuoteperheen ratkaisut tuovat asiakkaan tarkastelun keskiöön. Yritykset ovat yhä kiinnostuneempia kuluttajien mielipiteistä, liikkeistä ja ostopäätöksistä. Niistä kerättyä dataa analysoimalla yritetään ymmärtää käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä ja kehittää sen pohjalta omia tuotteita ja palveluita. Monikanavainen asiakaspalvelu on avain yrityksen menestykseen digitaalisessa maailmassa.

Yksinkertaistettu vertailu, kyllä. Mutta yksinkertainenhan on kaunista?     

Pekka Korsoff

Pekka Korsoff työskentelee Fujitsun Enterprise Applications -yksikössä ratkaisuarkkitehtinä. Uransa aikana hän on toiminut tietohallinnon johtotehtävissä globaalissa yrityksessä sekä ratkaisu- ja palvelukehityksen arkkitehtinä toimittajan roolissa.

Fujitsu on yksi SAP Discover Simple 2016 -tapahtuman kumppaneista. #LiveBusiness

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798