Uutinen -

​Kolme suomalaista palkintosijoilla SAP Nordic Quality Awards 2018:ssa

SAP Quality Awardseissa annetaan tunnustusta ja juhlitaan vuosittain asiakkaita, jotka ovat saavuttaneet merkittäviä liiketoimintahyötyjä onnistuneiden SAP-ratkaisujen käyttöönotolla. Samalla tunnustusta jaetaan SAP-kumppaneille, jotka ovat tukeneet asiakasyrityksiä palkituissa järjestelmähankkeissa. Tänä vuonna yhdeksästä pohjoismaisesta palkinnosta kolme tuli SAP:n suomalaisille asiakkaille. Kilpailuun osallistuneet järjestelmäprojektit osallistuvat kilpailussa eri sarjoihin muun muassa projektin koon, nopeuden sekä innovatiivisten toimintatapojen tai uuden teknologian, kuten SAP S/4 HANAn, käytön perusteella.

Wihuri Technical Trade saavutti ensimmäisen sijan Innovaatiosarjassa. Perusteluna oli it-järjestelmien modernisointi samalla varmistaen yhtiön menestyminen haastavassa liiketoimintaympäristössä. Wihuri Technical Trade otti CastorIT:n tukemana käyttöön SAP S/4HANA 1610:n niin, että ratkaisussa oli sulautettuna tuotannonsuunnittelu ja -aikataulutus. Projekti sisälsi myös liiketoimintaprosessien automatisoinnin ja yksinkertaistettujen SAP Fiori -käyttöliittymien käyttöönoton. Lisäksi projektissa otettiin myös käyttöön S/4HANA Central Finance tukemaan koko Wihuri-konsernia tulevaisuudessa. Projektissa käytettiin erityisesti laadukkaasti vaatimusten määrittelyä ohjaamaan innovaatiotuotteiden käyttöönottoprojektia. Käyttäjämäärä kasvaa myöhemmin nykyisestä 170 henkilöstä 600 käyttäjään. Katso lisää videolta: Innovation Award video.

Bisnestransformaatio sarjassa palkitaan asiakkaiden suuria projekteja, joiden avulla tehdään merkittäviä muutoksia liiketoimintaprosesseihin tai mahdollistetaan uusia liiketoimintamalleja. Pohjoismaisen sarjan hopeasijan saavutti Metso SAP S/4 Finance -ratkaisun käytöstä finanssiprosessien yhtenäistämisessä. Kilpailun tuomaristo huomioi ammattitaitoisen projektin hallinnan, joka mahdollisti tiukan, mutta realistisen aikataulun. Käyttäjiä ratkaisulla on 5500.

Suomalainen Valmet Automative voitti pronssia nopeiden toimitusten sarjassa. Yhtiötä kiitettiin laadukkaasta Success Factors Performance & Goals -implementaatiosta erittäin nopeasti kasvavassa organisaatiossa. Keskittymällä tarpeiden selkeään määrittelyyn ja vakiotoiminnallisuuksien käyttöönottoon projekti kesti vain neljä kuukautta käyttäjämäärän ollessa 600 henkilöä. Kumppanina Valmet Automotivella toimi Pasafin.

Tiukat valintakriteerit

SAP Quality Awards on järjestetty vuodesta 2005 lähtien ja tänä vuonna palkinnot jaettiin kahdessa seremoniassa: 25.10.2018 Helsingissä käyttäjäyhdistys SAP FINUGin SyysSeminaarissa ja Kööpenhaminassa SAP Experience Centerissä. Tuomaristo valitsee voittajat ja ennen kaikkea korostetaan:

  • laatua, kustannusten hallintaa ja ajankäyttöä esimerkiksi implementoinneissa
  • asiakassitoutuneisuutta ja positiivista käyttäjäkokemusta
  • onnistunutta projektinjohtoa, oikeaa tiimiä, riskien- ja muutoksenhallintaa sekä
  • projektin ja liiketoiminnan tavoitteisiin pääsyä.

Sarjojen tarkemmat kriteerit löytyvät tämän tiedotteen lopusta. Sarjansa voittaneet kultamitalistit etenevät automaattisesti SAP Quality Awardsien alueellisiin finaaleihin, joissa kilpailevat ehdokkaat koko Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueelta.

Lisätietoja SAP Quality Awardseista:


Category Explanation:

Fast Delivery – smaller fast project quickly realizing business value

  • less than 600 users
  • Duration maximum 7 months
  • less than 1000 person days (consulting & internal) spent
  • Business Transformation - Large projects with significant impact on business processes
  • more than 500 users
  • Duration minimum 6 months
  • more than 900 person days (consulting & internal) spent
  • Innovation projects – Innovative projects realizing business value
  • Innovative functional use
  • Leveraging leading edge Technologies
  • Innovative deployment of SAP
  • Linkit

    Aiheet

    • Tietokone, Televiestintä, IT

    Kategoriat

    • fast delivery
    • sap
    • business transformation
    • innovation
    • sap quality award
    • kumppani
    • sap hana

    Yhteyshenkilöt

    Taina Kaitala

    Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

    Susanne Kapfer

    Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798