Uutinen -

SAP kasvaa pilvipalveluiden siivittämänä

Ohjelmistoyhtiö SAP julkisti tänään vuoden 2014 toisen neljänneksen tuloksensa.

Jan Thorell, SAP:n Pohjoismaiden ja Baltian maiden toimitusjohtaja, kommentoi sekä yhtiön vuoden 2014 toisen neljänneksen että ensimmäisen vuosipuoliskon tulosta:

”Pilvipalvelut ovat tulleet jäädäkseen Pohjoismaihin. Olemme viimeisen kuuden kuukauden aikana nähneet selvän muutoksen asiakastarpeissa ohjelmistojen ostamisesta kohti ohjelmistojen tilaamista palveluna. Uskon tämän trendin jatkuvan kaikissa Pohjoismaissa vuoden 2014 aikana. IT-investoinnit pysyvät matalalla tasolla, mutta niiden odotetaan tuovan nopeammin lisäarvoa liiketoiminnalle. Siksi pilvipalvelujemme kysyntä on kasvanut merkittävästi. Trendi ei koske ainoastaan uusia ratkaisuja. Sekä suuret että keskisuuret yritykset tarkastelevat parhaillaan IT-arkkitehtuuriaan, kuinka ne voisivat hyödyntää tosiaikaista analytiikkaa ja pilvipalveluja samanaikaisesti. Siksi ei ole yllättävää, että konsultointipalvelujemme kysyntä on kasvanut, erityisesti analytiikan yksinkertaistamisen ja kiihdyttämisen, master datan hallinnan ja IT-käytön yhdistelmämallien alueilla.”  

Alkuperäinen lehdistötiedote: http://www.news-sap.com/2014-second-quarter-earnings/


Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • big data
  • cloud
  • pilvipalvelinkeskus
  • pilvipalvelu
  • pilvipalvelualusta
  • pilvipalvelut
  • sap hana

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798