Tiedote -

SeAMK aikoo keskittää terveysalan opetusta Framin alueelle

SeAMK siirtää terveysalan opetuksen pois Koskenalan toimipisteen A-osasta (entinen terveydenhuolto-oppilaitoksen kiinteistö) syksystä 2017 lähtien. Jatkossa pääosa terveysalan opetuksesta sijoittuu Framin alueelle, jonne on suunnitteilla ensi vuonna valmistuva uudisrakennus. Syynä muuton varhentamiseen ovat Koskenalan A-osan sisäilmaongelmat, jotka ovat jatkuneet korjaavista toimenpiteistä huolimatta.


Opiskelijoiden lukumäärä Framin alueella lisääntyy ensi syksystä lähtien, sillä Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus on päättänyt siirtää terveysalan opetuksen pois Koskenalan toimipisteestä (Koskenalantie 17). Näin ollen opetuksen siirtyminen aikaistuu vuodella, sillä Kampustalon yhteyteen tulevan uudisrakennuksen on suunniteltu valmistuvan kesällä 2018.

Suurin osa SeAMKin henkilökunnasta ja opiskelijoista ei ole saanut oireita Koskenalan toimipisteessä. Koskenalantien kiinteistön A-osasta siirretään kuitenkin opetusta pois, sillä toimenpiteistä huolimatta ovat sisäilmaongelmat jatkuneet.

Osa SeAMKin terveysalan toiminnoista siirtyy Framin alueelle, jossa osa SeAMK Sosiaali- ja terveysalan yksikön toiminnoista on jo aiemmin toiminut. Ennen uudisrakennuksen valmistumista kaikki toiminnot eivät vielä mahdu Framille, joten parhaillaan kartoitetaan muita väistötiloja.

Lisätietoja

hallintojohtaja Joe Gummerus, p. 040 830 0441, joe.gummerus(a)seamk.fi

Linkit

Aiheet

  • Koulutus

Kategoriat

  • seamk sosiaali- ja terveysala
  • kampukset
  • koulutus

Alueet

  • Etelä-Pohjanmaa

SeAMKissa voi opiskella kuudella eri koulutusalalla ja suorittaa tutkinnon lähes 30 tutkinto-ohjelmassa. Näistä kolme on englanninkielistä. Lisäksi SeAMKilla on useita kansainvälisiä kaksoistutkinto-ohjelmia.

SeAMKissa on noin 5000 opiskelijaa, joista noin 10 % on kansainvälisiä opiskelijoita. Korkeakoulu on vahvasti mukana sekä alueellisessa, valtakunnallisessa että kansainvälisessä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyössä.


Seinäjoki University of Applied Sciences (SeAMK) is a multidisciplinary institution of higher education and an efficient actor in education and research, development and innovation (RDI).

SeAMK has 5000 students, of which about 10 % are international students. The educational offer consists of nearly 30 degree programmes and three of them are totally taught in English. Also double degree programmes are available in the fields of technology and business.

www.seamk.fi