Skip to main content

Sony juhlii ennätyksellistä 2019 EISA Awards -menestystään – yhtiölle muun muassa ensimmäinen voitto koskaan Photo Innovation -kategoriassa

Lehdistötiedote   •   Elo 15, 2019 02:01 EEST

Sony on saanut ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa. Samalla yhtiö voitti ensimmäistä kertaa Photo Innovation -kategorian. EISA (Expert Imaging and Sound Association) on 29 maan äänen- ja kuvantoisto- sekä kamera-alan erikoislehdistä muodostuva asiantuntijajärjestö, jonka vuosittain järjestämässä kilpailussa arvioidaan kuluttajaelektroniikan terävin kärki.

EISA PHOTO INNOVATION 2019-2020 -kategoria

Sony Real-time Eye AF

Sonyn viimeisin reaaliaikainen automaattitarkennussalgoritmi mullistaa toimialan. Eye AF ja Animal Eye AF -toiminnot tarkentavat automaattisesti kuvauskohteen silmään, jolloin tuloksena on tarkkaakin tarkempi muotokuva. Kuvaaja voi halutessaan valita kumpaan silmään haluaa kohdentaa kuvansa. Tekoälyyn pohjautuvat ohjelmistoparannukset tarjoavat myös tarkan ja luotettavan liikkuvien kohteiden kohdennuksen – automaattitarkennuksella Eye AF -toiminto pystyy kohdentamaan liikkuvaan kohteeseen, vaikka heidän kasvonsa olisivat hetkeksi hämärän peitossa tai kääntyneet pois kamerasta. Kyseinen teknologia on ensimmäisenä tuotu Sony Xperia 1 -älypuhelimeen[i].

EISA WIDE-ANGLE PRIME LENS 2019-2020 -kategoria

Sony FE 24mm F1.4 GM

Sony FE 24mm F1.4 GM on premium-linssi, joka tuottaa uskomattoman tarkan kuvan sekä keskeltä että reunoilta, vaikka kuva olisi otettu objektin suurimmalla F1.4-aukolla. Optinen rakenne muodostuu 13 elementistä 10 ryhmässä, joihin kuuluu kaksi XA (extreme aspherical) -elementtiä ja 3 ED (Extra-low Dispersion) -elementtiä. 11 lamellin pyöreä aukko luo taustalle kauniin pehmeän sumennuksen. FE 24mm F1.4 GM -objekti tarjoaa G Master -sarjan objektiiveille ominaisen korkean resoluution sekä kauniin boke-efektin. Suorituskykyinen DDSSM-tarkennusmoottori on nopea, tarkka ja hiljainen. Yhdessä 24 sentin vähimmäistarkennusetäisyyden kanssa objektilla voi vangita huikeita lähikuvaperspektiivejä. Objekti on myös luokkansa kompaktein ja kevein. Lisäksi se on erittäin tehokas vähentämään heijastuksia, jotta pistemäiset valonlähteet, kuten tähdet, toistuvat oikein.

EISA PORTRAIT PRIME LENS 2019-2020 -kategoria

Sony FE 135mm F1.8 GM

Sony FE 135mm F1.8 GM on kategoriassaan merkittävä uutuusobjektiivi. Sen tuottamissa kuvissa kohteet korostuvat äärimmäisen tarkkana ja tausta on kauniin pehmeä, jopa suurimmalla F1.8-aukolla kuvattaessa. Tämä on mahdollista uuden optisen rakenteen ansiosta, missä XA (extreme aspherical) ja Super ED (Extra-low Dispersion) lasielementit sijoittuvat eturyhmään korjaten tehokkaasti yleisempiä teleobjektiivin poikkeamia. Pöly- ja roiskesuojatun rakenteensa ansiosta objektiivi kestää vaativimpiakin sääolosuhteita ja perinteisempi aukon säätörengas tekee objektiivin käsittelystä helppoa ja intuitiivista. FE 135mm F1.8 GM soveltuu hyvin lähikuvaukseen, sillä sen vähimmäistarkennusetäisyys on vain 70 cm ja enimmäisuurennus on 0,25x. Automaattitarkennus on nopeaa, tarkkaa ja lähes äänetöntä. Sen avulla on helppo taltioida myös liikkuvia kohteita.

EISA TELEPHOTO PRIME LENS 2019-2020 -kategoria

Sony FE 400mm F2.8 GM OSS

Sonyn ensimmäinen suuri aukkoinen superteleobjektiivi on täydellisesti tasapainotettu ja yksi luokkansa keveimmistä. Sonyn palkittu superteleobjektiivi tarjoaa timanttisen kuvanlaadun sekä äärimmäisen nopean kohdennuksen ja tarkkuuden. Sen innovatiivinen optinen rakenne koostuu kolmesta fluoriittielementistä ja kahdesta huippunopeasta lineaarisesta XD-moottorista. 11 lamellin pyöreä aukko pehmentää kauniisti kuvan taka-alaa. Superteleobjektiivi on yhteensopiva Sonyn 1.4x ja 2.0x E-tyypin telejatkeiden kanssa.

EISA PHOTO/VIDEO CAMERA 2019-2020 -kategoria

Sony α6400

Luottokamera aktiivisille sisällöntuottajille, jotka kuvaavat yhtä lailla videota ja still-kuvaa. α6400:ssa on hyödynnetty samoja ominaisuuksia kuin Sonyn edistyksellisessä täyskennokoon APS-C-kamerassa. α6400-kamerassa huomio kiinnittyy reaaliaikaiseen Eye AF -toimintoon, joka tarkentaa tehokkaasti liikkuvaan kohteeseen ja pitää tämän kuvassa. Muita mainittavia ominaisuuksia on 4K HDR -videokuvaus, S-log-kuvaprofiiliasetus ammattilaistason värimäärittelyä varten, 180-asteen kääntyvä näyttö sekä mikrofooniliitin laadukasta äänitallennusta varten.

EISA COMPACT CAMERA 2019-2020 -kategoria

Sony Cyber-shot RX100 VI

Sony’s Cyber-shot RX100 VI on kooltaan pieni, mutta kätkee sisäänsä huipputeknologiaa. Se on nopea reagoimaan erilaisiin kuvaustilanteisiin ja tuottaa RX-100-sarjalle tunnusomaisen uskomattoman kuvanlaadun. Runkoon kätkeytyy vaikuttava ZEISS® Vario-Sonnar T* 24-200mm -objektijärjestelmä F2.8 – F4.5 valovoiman zoom-optiikalla, elektroninen etsin ja integroitu salama tarjoten joustavuutta erilaisiin kuvaustilanteisiin. 20,1 megapikselin 1-tyypin CMOS-kenno yhdistettynä nopeaan ja luotettavaan silmäkohdennukseen tuottaa tarkat kuvat sekä potretit. Kamerassa on myös nopea jatkuva 24 kuvaa sekunnissa

-kuvaustoiminto sekä kattava valikoima erilaisia videotoimintoja kuten 4K-tallennus ja super-slow-motion. Bluetooth-, NFC- sekä Wi-FI-yhteyden avulla kuvien jakaminen älypuhelimeen, tietokoneelle tai tabletille käy hetkessä.

EISA BEST NOISE-CANCELLING HEADPHONES 2019-2020 -kategoria

Sony WH-1000XM3

Sonyn WH-1000XM3-vastamelukuulokkeet sopivat niin pitkille lentomatkoille kuin päivittäisen työmatkan taittamiseen julkisilla. Uudelleen muotoiluissa kuulokkeissa on jopa neljä kertaa tehokkaampi signaalinkäsittelyprosessori kuin edeltävissä malleissa ja ilmanpaineen optimointitoiminto tekee siitä ideaalin matkakumppanin. Volyymin ja kappaleiden valinta käy kätevästi koskettamalla oikean kuulokkeeseen sijoitettua ohjauslevyä. Muita asetuksia voi personoida Sony Headphones Connect -sovelluksen avulla. Akun kesto on yhdellä latauksella 30 tuntia (hälynpoisto käytössä).10 minuutissa kuulokkeisiin saa ladattua 5 tuntia musiikinkuunteluaikaa. WH-1000XM3-vastamelukuulokkeiden mukana tulevat kantolaukku, latauskaapeli, kuulokekaapeli sekä sovitin lentokonekäyttöä varten.

[i] Xperia 1:n kamerassa on Eye AF (automaattitarkennus), joka pystyy tunnistamaan ihmissilmän ja tarkentamaan siihen. Strategy Analytics' SpecTRAXService -palvelu on vahvistanut tekniset tiedot tarkastelemalla yli 14 000 älypuhelimen julkistettuja tietoja. Tiedot ovat oikeita 24.2.2019.

Tietoja Sony Corporationista

Sony Corporation on luova viihdealan yritys, joka perustaa liiketoimintansa vankkaan teknologiaosaamiseen. Peli- ja verkkopalveluista musiikkiin, valokuvaukseen, elektroniikkaan ja rahoituspalveluihin – Sonyn tarkoituksena on tuoda maailmaan tunnetta luovuuden ja teknologian kautta. Lisätietoja osoitteessa http://www.sony.net/