Uutinen -

Valmiina jatkuvaan kasvuun

Terveydenhoitoalan tuotteiden valmistaja Attends vastaa kasvavaan kysyntään ja sen aiheuttamaan tuotannon lisäykseen optimoimalla varastokapasiteettiaan uudella korkeavarastolla. Yleiskäyttöisen kuljetinjärjestelmän ja IT-ratkaisun avulla SSI Schäfer on automatisoinut Attendsin prosessit yhdenmukaisesti saapuvien raaka-aineiden rekisteröinnistä ja varastoinnista viimeisteltyjen tuotteiden toimitukseen ja käytännössä kaksinkertaistanut yrityksen kapasiteetin.

”Varasto on yksi Ruotsin nykyaikaisimmista täysikokoisia lavoja käsittelevistä varastoista”, Attends AB:n tekninen päällikkö Anebyn tuotantolaitoksella keskellä Ruotsin Smålandin lääniä. Yrityksen valtava logo loistaa kauas 30 metrin korkeudessa varaston pohjoisseinällä ja viestittää, että muutoksen tuulet puhaltavat aiemmin Astrid Lindgrenin lastenkirjoista tunnetussa läänissä. Anebyta päätoimipaikkanaan pitävä perinteikäs yritys on vuodesta 2012 kuulunut pohjoisamerikkalaiseen Domtar Personal Care -konserniin, joka on yksi maailman suurimmista terveydenhoitotuotteiden, vauvanvaippojen ja aikuisten inkontinenssituotteiden valmistajista ja toimittajista. Attendsin tuotantolaitos on toinen kahdesta Euroopassa toimivasta laitoksesta ja siellä on tutkimus- ja kehityskeskus, jakelukeskus ja hankinta-, tietotekniikka- ja asiakaspalvelutoimintoja. Tytäryhtiöt ja myyntikumppanit mukaan luettuna yritys toimii yli 20 maassa Euroopassa ja Lähi-idässä.

”Meidän oli laajennettava toimintaa laadukkaiden tuotteidemme kysynnän pitkään jatkuneen kasvun seurauksena”, Sjökvist sanoo. Kahdeksan olemassa olevaa tuotantolinjaa saivat seurakseen kaksi uutta 42 000 neliömetrin tuotantolaitokseen. ”Varastointikapasiteettia ja logistisia prosessejamme ei ollut suunniteltu tätä varten”, tekninen päällikkö sanoo. ”Siksi päätimme ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa toteuttaa täysin automatisoidun logistiikkaratkaisun.” Urakka annettiin kansainvälisen tarjouskilpailun perusteella intralogistiikan erikoisosaajalle SSI Schäferille, Giebelstadtista. Yleisurakoitsijana SSI Schäfer suunnitteli logistiikan yksityiskohtia myöden ja rakensi viisi käytävää käsittävän korkeavaraston, jossa on 19 100 varastopaikkaa ja yhteys tuotantoon. Lisäksi SSI Schäfer toteutti varastonhallinnan, prosessienhallinnan, materiaalivirtajärjestelmän ja varaston visualisoinnin tietoteknisen perustan WAMAS®-logistiikkaohjelmalla. ”Logistiikkaratkaisu on tehokas, ja saimme sen kokonaistoimituksena. Nyt voimme siirtää kokolavoja tuotannosta varastoon ja toteuttaa keräilyn kuormaamista varten täysin automaattisesti koskematta tuotteisiin”, Sjökvist kertoo. ”Tämä automatisoi kaikki prosessit johdonmukaisesti raaka-aineiden varastokirjanpidosta ja säilytyksestä valmiiden tuotteiden toimitukseen.”

”Huomioiden tiukan aikataulun ja talvisen asennusajankohdan hanke oli haastava ja edellytti hyvää sitoutumista kaikilta mukana olevilta”,SSI Schäferin Pohjois- ja Itä-Euroopan myyntipäällikkö Anders Bohlin sanoo. Lokakuussa 2013 vain 15 kuukautta urakoitsijan valinnasta laitos luovutettiin ajoissa, ja se on ollut toiminnassa marraskuun 2013 puolivälistä. Tavaran vastaanotossa Attendsin uusi laitos käsittelee jopa 250 lavaa tuotannosta ja ulkopuolisilta tuottajilta, ja laitos mahdollistaa jopa 1 300 lavan lähtevän tavaravirran. ”Voimme käsitellä sekä eurolavoja että teollisia lavoja samalla järjestelmällä”, Sjökvist myhäilee.

Nykyisin tehtaalta lähtee tavaraa päivittäin 25 rekkalastillista, ja määrä kasvaa pian jopa 45:een. ”Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin aiempi kapasiteettimme”, tekninen päällikkö kertoo. ”SSI Schäferin WAMAS-logistiikkaohjelman automatisoitujen prosessien ja optimoidun ohjauksen ansiosta kykenemme keräilemään huomattavasti enemmän tilauksia ja toimittamaan ne nopeammin.”

Anebyssa säilytetään 220:a eri nimikettä, yhteensä 45 miljoonaa yksittäistä tuotetta 520 200 kollissa noin 14 800 lavalla. Kaksi nostolaitetta vie tuotannossa valmistettujen ja robottien keräilemien tuotteiden yhden nimikkeen lavat ja keräillyt sekalavat tasorakenteelle. Tämä kuljetinosio varastoi lavat korkeavarastoon. Kokolavat noudetaan vastakkaiseen suuntaan ja siirretään vastaavasti käsinkeräilyvarastotilaan.

Kaksi nostoyksikköä keräilee tuotannosta tulevat korkeavarastoon tarkoitetut lavat ja keräillyt sekalavat kuljetinosion lopussa ja laskee ne korkeavaraston varasto- ja noutotasolle. Kuljetinjärjestelmän silmukka on asennettu tänne. Se siirtää viidelle varastointi- ja noutokoneiden luovutusasemalle tuotannosta ja keräilystä tulevat lavat ja ulkoisten toimittajien lavat, jotka erillinen kuljetinjärjestelmäpöytä syöttää automaatioprosesseille. Lisäksi silmukka kuljettaa korkeavarastosta noudetut tilauslavat lähtevän tavaran esikäsittelyalueelle – tai keräilyalueelle täyttölavoiksi.

Asennetut Exyz-tyypin varastointi- ja noutokoneet keräävät lavat varastointia varten korkeavaraston viidellä luovutusasemalla. Attendsin asentamien yksivartisten Exyz-koneiden teleskooppisten kuormanhallintalaitteiden yksöisnostovarret mahdollistavat varastoinnin ja noudon enintään kolminkertaisesta syvyydestä riippuen lavan tyypistä. ”Ympäristötietoisuus ja kestävä toiminta ovat olennaisia Attendsin yritysfilosofiassa”, tekninen päällikkö Sjökvist sanoo. ”SSI Schäferin varastointi- ja noutokoneiden nykyaikaisuus ja energiatehokkuus vakuuttivat meidät.”

Exyz-koneet on suunniteltu säästämään tilaa ja toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. ”E” tarkoittaa laitteiden energiatehokkuutta ja tehokasta toimintaa kaikilla kolmella toiminta-akselilla X, Y ja Z. ”Laitteet säästävät jopa 25 % energiaa pelkästään lavatrukeissa verrattuna perinteisiin laitteisiin ja pienentävät kustannuksia huomattavasti”, myyntipäällikkö Bohlin sanoo. Laitteiden kulkunopeuden 200 m/min ja nostonopeuden 60 m/min ansiosta niiden käsittelykyky on jopa 145 kaksoiskierrosta tunnissa, täsmälleen käyttäjän vaatimusten mukaisesti. ”Kaiken kaikkiaan prosessit ovat erittäin kustannustehokkaita ja energiatehokkaita”, Sjökvist sanoo.

Exyz-koneet toimivat WLAN-verkon avulla, ja niitä koordinoi WAMAS-logistiikkaohjelma. Attendsin IT-järjestelmä mahdollistaa lukuisia toimintoja ja palveluita ja optimaalisen varastonhallinnan ja hallinnon, vastaanoton ja lähetysten kirjauksen, lavan koon mukaisen varastopaikan osoituksen ja polkuoptimoidun materiaalivirran. Sen visualisointitoiminnot havainnollistavat varaston, prosessien ja järjestelmän käyttöä erinomaisesti.

Tilaukset käsitellään Anebyssa enimmäkseen kokolavoina. ”Nykyisin emme keräile sekalavoja juurikaan”, Attendsin tekninen päällikkö Sjökvist sanoo. ”Tilaussegmentti on kuitenkin kasvamaan päin. Uusien materiaalivirtojen ja keskellä sijaitsevan keräilyvarastoalueen ansiosta olemme valmiina siihen.”

WAMAS käynnistää pyydetyt koko- ja sekalavojen noudot korkeavarastosta ajoissa toimitusta varten ja varmistaa, että lavat tuodaan lähtevän tavaran alueen telaliukuradoille tilausten mukaisesti. Jokaisella 14:llä lähtevän tavaran portilla on kolme kuljetinosiota. Kullakin on 12 lavan puskuri ja yhteensä 36 lavaa rekkaa kohden. Korkeavarastosta noudetut lavat luovutetaan varasto- ja noutosilmukasta ruuhkaradalle. Se syöttää kahta siirtovaunua, jotka käyttävät 42:a telaliukurataa. Lähtevän tavaran alueella WAMAS varmistaa lavojen vaiheittaisen järjestämisen tilausten mukaisesti toteuttamalla noutokäskyt järjestyksessä ja kohdentamalla ne siirtovaunuihin.

”Tehokas ratkaisu, joka mahdollistaa laajentamiseen vaadittavan kapasiteetin lisäyksen jatkossakin”, Sjökvist tiivistää. ”Hanke oli hyvin myönteinen kokemus; yhteistyö sujui poikkeuksellisen hyvin ja tulokset ovat erinomaisia. Olemme ratkaisuun enemmän kuin tyytyväisiä.”

Linkit

Aiheet

  • Sopimus, tehtävä

Kategoriat

  • ssi schäfer finland
  • exyz
  • attends