Ohita
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.

Uutinen -

​Alhainen HDL-kolesteroli kielii heikosta yleisterveydestä

Kolesteroliarvot kertovat sydänterveydestä luultua vähemmän. Tuoreen tutkimuksen mukaan alhainen hyvä eli HDL-kolesteroli liittyy yleisesti potilaan heikkoon terveydentilaan. Sen perusteella ei voikaan tarkasti päätellä potilaan sydänriskiä.

Tutkijoilla oli tiedot yli 630 000 kanadalaisesta, joiden keski-ikä oli 57 vuotta. He eivät lähes viisi vuotta kestäneen seurannan alkaessa sairastaneet sydäntautia. Seuranta-aikana vajaat 18 000 tutkimuksessa mukana ollutta menehtyi.

Tutkijat havaitsivat, että alhainen HDL-kolesterolitaso merkitsi suurempaa riskiä menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin, mutta myös muihin sairauksiin, kuten esimerkiksi syöpään. Alhainen HDL-taso liittyi vähävaraisuuteen, epäterveellisiin elämäntapoihin ja liitännäissairauksiin. Tutkijat katsovatkin, ettei HDL-kolesterolitasolla voi tarkasti arvioida ihmisen sydänriskejä.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).