Ohita
​Alkoholi kohtuudella suojaa vajaatoiminnalta?

Uutinen -

​Alkoholi kohtuudella suojaa vajaatoiminnalta?

Kohtuullisen alkoholinkäytön vaikutuksista sydämen vajaatoimintaan on saatu tähän asti ristiriitaisia tuloksia. Nyt amerikkalaistutkijat ovat todenneet, että säännöllinen, mutta kohtuullinen alkoholin käyttö näyttäisi suojaavan vajaatoiminnalta. Tälläkin kerralla tutkijat tosin korostavat, että tutkimustulos saattaa johtua myös muista syistä kuin alkoholista.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 15 000 miestä ja naista, joita seurattiin yli 20 vuotta. Tutkittavat olivat 45 – 64 -vuotiaita. Heidän alkoholinkulutuksensa kartoitettiin kyselyllä ja tämän jälkeen heidät ryhmitettiin kuuteen ryhmään, ääripäinä täysin raittiit ja yli 21 annosta viikoittain juovat. Omana ryhmänään olivat alkoholin käytön lopettaneet.

Seuranta-aikana 1 271 miestä ja 1 237 naista sairastui sydämen vajaatoimintaan. Vähiten sydämen vajaatoimintaa näytti kehittyvän niille, jotka joivat 1 – 7 annosta viikoittain. Heidän sairastumisriskinsä oli noin viidenneksen pienempi kuin täysraittiiden. Miehillä yhteys oli hieman naisia suurempi.

Suurimmassa sairastumisvaarassa olivat ne, jotka olivat lopettaneet alkoholin käytön. Tutkijat arvelivat, että tämä saattoi johtua alkoholin käytön lopettamissyistä eli esimerkiksi rajun juomisen aiheuttamista sydänvaivoista, jotka olivat pakottaneet juomisen lopettamiseen.

Reippaasti eli yli 21 annosta viikoittain juovat olivat kuitenkin selvässä menehtymisvaarassa mihin tahansa syyhyn. Tämä riski oli miehillä 47 prosenttia ja naisilla peräti 89 prosenttia normaalia korkeammalla.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä.

Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).