Ohita
Kuva Johannes Romppanen.
Kuva Johannes Romppanen.

Uutinen -

​Diabeetikon verenpaine paranee istumisen jaksottamisella

Istumisen ja liikkumattomuuden tiedetään lisäävän sydän- ja muita sairausriskejä. Tuoreen tutkimuksen mukaan tyypin 2 diabeetikot pystyvät merkitsevästi alentamaan verenpainetta eli ainakin yhtä sydänriskiä keskeyttämällä pitkään istumista säännöllisesti.

Tutkimuksessa oli mukana 24 ylipainoista tai lihavaa tyypin 2 diabeetikkoa, jotka olivat keski-iältään 62-vuotiaita. Heidän verenpaineensa ja veren noradrenaliinipitoisuutensa mitattiin säännöllisesti kahdeksan tuntia kestäneiden istuntojaksojen aikana.

Kahdeksan tunnin istuntojaksoja järjestettiin kolme ja niiden välillä pidettiin 6–14 päivän tauko. Ensimmäisessä jaksossa tutkittavat istuivat yhteen menoon kahdeksan tuntia. Toisessa jaksossa istuminen keskeytettiin puolen tunnin välein kolmen minuutin kävelyllä ja kolmannessa jaksossa kolmen minuutin kevyellä lihasharjoittelulla. Ruokailu oli kaikissa jaksoissa yhdenmukaista.

Verenpaine mitattiin tunnin välein ja noradrenaliinipitoisuus ensin puolen ja sitten tunnin välein. Istumisen jaksottaminen paransi merkitsevästi osallistujien verenpainetta. Systolinen verenpaine laski noin 15 mmHg ja diastolinen verenpaine 9 mmHg päivinä, jolloin istuminen jaksotettiin kävelyllä tai lihasharjoituksilla. Myös veren noradrenaliinipitoisuudet alenivat.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).