Skip to main content

Geeniterapiasta apua sydänsiirteen hyljintäreaktioihin

Uutinen   •   Tammi 04, 2018 12:02 EET

Geeniterapiaa tutkitaan sydänsiirteen hyljintäreaktioiden vähentämiseksi.

Räätälöidyt virukset pystyvät kuljettamaan geenejä, jotka toimivat kudoksissa sydänsiirteen hyväksi, selviää LT Alireza Raissadatin väitöstutkimuksesta. Raissadati väittelee perjantaina sydänsiirteiden geeniterapian mahdollisuuksista Helsingin yliopistossa. Viruslajista riippuu, kannattaako ne esimerkiksi ruiskuttaa siirrettävän sydämen sepelvaltimoon, vai antaa suonensisäisesti siirteen luovuttajalle.

Ensimmäinen sydämensiirto tehtiin lähes täsmälleen 50 vuotta sitten. Ala on puolessa vuosisadassa kehittynyt huimasti. Ongelmana ovat kuitenkin yhä sydänsiirteen hyljintäreaktiot. Hyljinnän vähentämiseksi on tutkittu geeniterapiaa. Sen avulla luonnossa esiintyvät virukset saadaan kuljettamaan valikoituja geenejä siirteen soluihin. Nämä solut tuottavat sitten esimerkiksi hylkimistä estäviä ja sydänsiirteen hyvinvointia edistäviä valkuaisaineita. Koe-eläimillä sydänsiirrettä suojaavia vaikutuksia on jo havaittu, mutta kokeita ei vielä ole tehty ihmisillä elinsiirtotilanteessa.

Viruksia käytetään, koska ne sopivat erityisen hyvin geneettisen materiaalin toimittamiseen soluihin. – Ne ovat pieniä, ne voidaan suunnata tietynlaisiin kudoksiin ja ne pääsevät helposti solun tumaan, luettelee sydänsiirteiden geeniterapiamahdollisuuksia tutkinut Alireza Raissadati. Raissadati selvitti väitöskirjassaan ihmiselle jo aiemmin turvalliseksi havaitun adeno-associated- eli AA-viruksen tehoa sydänsiirteen geenihoidossa.

Alireza Raissadati tutki myös sydänsiirteen hyvinvointiin vaikuttavia solutason tekijöitä. Hän löysi kaksi saman proteiinin muotoa, jotka voimistavat tulehdusta estäviä vaikutuksia vastaanottajassa. – Proteiinit vähensivät kuljetuksen ja leikkauksen aikana siirtosydämelle syntyviä, esimerkiksi hapenpuutteen aiheuttamia vaurioita ja sydänsiirteen hyljintäreaktiota.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti