Ohita
​Kahvitellaan kohtuudella

Uutinen -

​Kahvitellaan kohtuudella

Kahvin ja sydänterveyden yhteyksistä on taas saatu uutta näyttöä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kohtuullinen kahvinjuonti suojaa sepelvaltimoiden kalkkeutumiselta. Asiaa on tutkittu monesti aiemminkin ja tulokset ovat puhuneet vuoroon kahvin puolesta ja vuoroon vastaan.

Korealaistutkimuksessa oli nyt mukana yli 25 000 tervettä miestä ja naista, jotka kävivät terveystarkastuksessa työpaikallaan. Heidän keski-ikänsä oli 41 vuotta, eikä kenelläkään ollut sydänsairautta. Tutkittavien kahvinjuonti selvitettiin kyselyllä ja verisuonten kunto selvitettiin tietokonetomografialla.

Yhdelläkään osallistujista ei ollut merkkejä sepelvaltimotaudista, mutta sepelvaltimoiden kalkkeutumaa löytyi useammalta kuin joka kymmenenneltä. Kun tutkijat vertasivat löydöksiä kahvinjuontiin, he havaitsivat, että kohtuudella eli 3 – 5 kahvikupillista päivässä nauttineilla oli vähiten kalkkeutumaa suonissaan. Eniten kalkkeumaa oli niillä, jotka eivät juoneet kahvia lainkaan ja niillä, jotka joivat enemmän kuin viisi kahvikupillista. Tulos näytti pätevän, vaikka kaikki muut sydäntaudin riskitekijät vakioitiin.

Tutkimus julkaistiin Heart-lehdessä. 

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).