Ohita
Perheen tuki siivitti Lopeta ja voita 2014 -kisan voittoon

Uutinen -

Perheen tuki siivitti Lopeta ja voita 2014 -kisan voittoon

Vantaalainen Maj-Len Rantamäen, 42, keväinen tupakoinnin lopettamispäätös kannatti: hän voitti 3.12. vuoden 2014 Lopeta ja voita -tupakoinnin lopettamiskilpailun.

Rantamäki on tupakoinut askin päivässä yli 15 vuotta ja yrittänyt lopettaa muutaman kerran aiemmin ennen kilpailuun osallistumista.

– Aikaisemmin kimmokkeena lopettamisessa toiminut äitiys, mutta nyt motivaatio piti löytää itsestäni ja omasta terveydestäni, Rantamäki sanoo.

Rantamäen mukaan alussa ajatukset pyörivät täysin tupakan ympärillä. Vaikeimpia olivat sosiaaliset tilanteet sekä stressaavat hetket – mutta myös aamut.

– Lopetin alussa aamukahvitkin, jotta aamu ilman tupakkaa olisi helpompi sietää. Tupakka ja kahvi kuuluivat minusta yhteen.

Tärkeä tuki lopettamisessa oli perhe.

– Mies on kannustanut 110-prosenttisesti alusta asti. Hän on itsekin lopettanut tupakoinnin vasta muutama vuosi sitten ja tietää siksi, mitä olen käynyt läpi. Lapset ovat olleet iloisia, ettei äiti enää polta ja haise pahalta, Rantamäki kertoo.

Maj-Len Rantamäelle luovutettiin 3 000 euron palkinto keskiviikkona 3.12.2014 valtakunnallisten Tupakka ja terveys-päivien yhteydessä Helsingissä.

Lopeta ja voita -kilpailu keräsi yhteensä 1 300 osallistujaa. Heistä hieman yli puolet oli naisia. Kilpailu tavoitti työelämässä olevien lisäksi myös runsaasti työttömiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä. Valtaosa osallistujista oli yrittänyt lopettaa tupakoinnin ainakin kerran aiemmin. Yli 90 prosenttia aikoi jatkaa tupakatta myös kilpailun päätyttyä.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Liittyvä sisältö

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).