Ohita
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.

Uutinen -

Raskausajan komplikaatiot vaarantavan äidin sydämen

Sekä ennenaikainen synnytys että toistuvat raskausmyrkytykset lisäävät äidin riskiä sairastua myöhemmin sydän- ja verisuonitautiin. Toinen tuore tutkimus tulee Kanadasta ja toinen Yhdysvalloista.

Kanadalaistutkimuksessa oli mukana yli miljoonan synnyttäneen naisen terveystiedot. Runsaat puolet oli synnyttänyt kaksi tai useampia lapsia. Seuranta-aika oli 25 vuotta. Tutkijat havaitsivat, että toistuvia raskausmyrkytyksiä kokeneilla äideillä oli kaksinkertainen riski sairastua myöhemmin sydäntautiin ja kolminkertainen riski sairastua aivoverenkierron häiriöön.

Kerran synnyttäneet ja yhden raskausmyrkytyksen kokeneet naiset joutuivat kolme kertaa todennäköisemmin sairaalaan sydänsairauden vuoksi kuin ne äidit, jotka eivät olleet sairastuneet raskausmyrkytykseen. Sydänoireet tulivat raskausmyrkytyksen kokeneille myös muita varhaisemmin. Tutkijat korostavat, että etenkin toistuvia raskausmyrkytyksiä kokeneiden äitien sydänterveyttä tulisi seurata tehostetusti.

Amerikkalaistutkimuksessa seurattiin yli 70 000 synnyttä sairaanhoitajaa. Tutkijat havaitsivat, että ensimmäisen lapsen ennenaikainen synnytys lisäsi äidin sydänvaaraa nelisenkymmentä prosenttia. Riski oli sitä suurempi, mitä aikaisemmin vauva oli syntynyt. Myös toistuvat ennenaikaiset synnytykset lisäsivät sydänvaaraa.

Tutkijat korostavat, että ennenaikainen synnytys on itsenäinen sydänriski, jos kohta osa riskeistä selittyy perinteisillä sydänriskeillä kuten kohonneilla verenpaine- ja kolesteroliarvoilla ja lihavuudella.

Tutkimukset julkaistiin Heart- ja Circulation-lehdissä. 

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).