Ohita
Suklaasta suojaa sydämelle

Uutinen -

Suklaasta suojaa sydämelle

Päivittäinen herkuttelu suklaalla näyttää tuoreen tutkimuksen mukaan suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta. Brittitutkijat havaitsivat, että päivittäin 16–99 grammaa suklaata syöneet sairastuivat niin sepelvaltimotautiin kuin aivoverenkiertohäiriöihinkin merkitsevästi epätodennäköisemmin kuin kokonaan suklaata vältelleet.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 21 000 miestä ja naista. Heidän suklaansyöntinsä selvitettiin kyselyllä. Seuranta-aika oli lähes 12 vuotta. Eniten suklaata syöneistä vajaa kymmenen prosenttia, mutta kokonaan ilman suklaata olleista lähes 14 prosenttia sairastui sepelvaltimotautiin. Aivoverenkiertohäiriöissä vastaavat luvut olivat 3,1 ja 5,4 prosenttia. Myös menehtymisriski oli pienempi suklaata syöneiden joukossa.

Tutkijat tekivät myös meta-analyysin aiemmin tehdyistä yhdeksästä suklaatutkimuksesta. Tulokset olivat samansuuntaiset. Tutkijat muistuttavat, että vaikka tutkimustuloksiin saattaa liittyä sekoittavia tekijöitä, ne osoittavat, ettei suklaansyönnistä tarvitse luopua sydänriskien pelossa.

Tutkimus julkaistiin Heart-lehdessä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).