Ohita
​Tervaskannoilta apu elvytykseen

Uutinen -

​Tervaskannoilta apu elvytykseen

Ikämiesjääkiekkoa pelaava Tervaskannot lahjoitti Hyrylän urheilukeskukseen defibrillaattori-elvytyslaiteen. Lahjoituksen taustalla on ajatus, että jos apua tarvitaan, se on lähellä.

Deffaksi kutsuttu laite antaa hallitusti potilaan rintakehään sähköimpulssin, jolla sydämen toiminta voi palautua ennalleen. Aikuisväestön keskuudessa yleisin äkillisen elottomuuden aiheuttaja on sydänperäinen sairauskohtaus.

Luovutustilaisuudessa 7. huhtikuuta laitetta maahan tuovan Merplast Oy:n toimitusjohtaja Marko Parviainen korosti laitteen helppokäyttöisyyttä ja sitä, että se myös ohjaa selkeästi, miten auttajan tulee toimia.

Laitteen vastaanottaneen Tuusulan liikuntapäällikön Risto Kanervan mukaan deffa sijoitetaan sellaiseen paikkaan, että se mahdollisimman hyvin palvelee urheilukeskuksen alueella kilpailevia ja liikuntaa harrastavia henkilöitä.

Lahjoittaja Tervaskannot on muutaman vuoden toiminut ikäsmiesryhmä, jonka rungon muodostavat Tuusulan Veivarien, Keravan Shakers Seniorsin, Järvenpää Iki-Haukkojen ja Hyvinkään Voima-Kissojen vanhimmat pelaajat.

Martti Mäkinen

Kuvassa Tuusulan liikuntapäällikkö Risto Kanerva (vas.) otti lahjoituksen vastaan Tervaskannoilta, joita edustivat seuran “hallintoneuvoston” jäsenet Esa Mokkila ja Jorma Mölsä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).