Uutinen -
KLT-tentin pääsyvaatimuksia kevennettiin - tentti edelleen yhtä vaativa kuin ennen
Nyt merkonomit voivat osallistua KLT-tenttiin 3 vuoden työkokemuksella yhdessä yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa. Tentin vaativuus pysyy ennallaan.
Tenttiä pääsee suorittamaan, kun sinulla on yliopistotutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai merkonomin tutkinto laskentatoimen suuntautumisesta. Tutkinnon lisäksi sinulla pitää olla hyväksyttävää työkokemusta taloushallinnon työtehtävistä vähintään 3 vuotta.
KLT-tutkinto on taloushallintoalan asiantuntijatutkinto ja arvostettu merkki ammattitaidosta. Se kertoo korkeasta laskenta- ja vero-osaamisen tasosta.
Tutkinnon suorittaneille tarjotaan mielenkiintoisia ja haasteellisia työtehtäviä ja heillä on keskimäärin parempi palkka kuin niillä laskenta-ammattilaisilla, jotka eivät ole tutkintoa suorittaneet.
Tutkinnon merkitystä kuvaa myös se, että tilitoimisto voi hakea auktorisoiduksi Taloushallintoliiton jäseneksi vain silloin, kun tilitoimistolla on KLT-tutkinnon suorittanut vastuuhenkilö.
HAE NYT – Tentti on 1.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä
Tentti sisältää kirjallisia tehtäviä laskentatoimen ja oikeustieteen aloilta. Tentti kestää koko päivän ja siihen valmistaudutaan itsenäisesti opiskellen.
Tutkinnon hyväksytysti suorittanut saa käyttää nimitystä KLT-kirjanpitäjä tai lyhennettä KLT.
Hakuaika päättyy 2.4.2018 klo 16.00.
Linkit
Aiheet
- Työelämä
Kategoriat
- klt