Uutinen -
Saitko Verohallinnolta kirjeen palkka- ja ennakonpidätystietojen ilmoittamiseen liittyvistä ongelmista? Tätä se tarkoittaa
Verohallinto on lähettänyt noin 12 000 yritykselle kirjeen, jossa muistutetaan palkkojen ja ennakonpidätystietojen ilmoittamisesta tulorekisteriin. Kirje löytyy myös yrityksen OmaVerosta. Kirje ei tarkoita välttämättä sitä, että työnantajasuoritusten maksamisessa olisi ollut ongelmia.
Kirjeessä on muun muassa seuraavaa informaatiota: "Lähetämme tämän ohjeen siltä varalta, että teillä on ollut ongelmia palkka- ja ennakonpidätystietojen ilmoittamisessa tulorekisteriin. Vuodesta 2019 alkaen maksetut palkat on pitänyt ilmoittaa tulorekisteriin. Jos yrityksenne ilmoitukset on annettu tulorekisteriin viimeistään määräpäivänä, tämä kirje on aiheeton, eikä teidän tarvitse olla yhteydessä Verohallintoon.
Syy kirjeiden lähettämiselle on se, että tulorekisterin käyttöönoton jälkeen verojen kertymisessä on havaittu viiveitä ja asiasta ollaan huolestuneita. Kirje on lähetetty sellaisille yrityksille, joiden työnantajakertymät ovat pienentyneet edellisvuoteen verrattuna, ottamalla huomioon myös liikevaihdon kehitys. Luonnollisesti kirje on siis mennyt myös sellaisille yrityksille, joiden ilmoitukset on annettu oikein ja ajallaan. Poiminta on ilmeisesti lisännyt kirjeen postituslistalle myös virheellisesti sellaisia yrityksiä, joiden työnantajakertymät ovat olleet edellisvuotta suuremmat.
Jos yrityksen tulorekisteri-ilmoitukset on annettu oikein, kirjeeseen ei tarvitse reagoida. Kirjeessä ei myöskään ole määräpäivää, johon mennessä tulisi reagoida. Kirjeen tarkoitus on herätellä ja muistuttaa niitä yrityksiä tulorekisterin ilmoitusrytmistä, joilla on mahdollisesti ollut puutteita.