Ohita
​TCS on maailmanlaajuinen huipputyönantaja

Tiedote -

​TCS on maailmanlaajuinen huipputyönantaja

  • Vain kahdeksan yritystä saavutti tämän maailmanlaajuisen tunnustuksen
  • TCS oli huipputyönantaja 24 maassa eri puolilla maailmaa

IT-palveluyhtiö Tata Consultancy Services (TCS) on saanut maailmanlaajuisen Top Employer -tunnustuksen, jonka saavutti vain kahdeksan yritystä maailmassa. Top Employers -instituutin arvioinnissa oli mukana 1072 yritystä.

Instituutti arvioi TCS:n erinomaiseksi yhdeksällä henkilöstöhallinnon ydinalueella, jotka olivat kyvykkyysstrategia, henkilöstösuunnittelu, perehdyttäminen, työssä oppiminen, suorituskyvyn johtaminen, johtajuuden kehittäminen, urakehityksen johtaminen, palkitsemisjärjestelmä ja yrityskulttuuri.

TCS työllistää yli 344 000 työntekijää, jotka edustavat 125 eri kansallisuutta. Yritys valittiin huipputyönantajaksi 24 maassa eri puolilla maailmaa: Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa, Australiassa ja Lähi-Idässä.

Pohjois-Amerikassa TCS oli huipputyönantaja sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. Euroopassa TCS oli puolestaan huipputyönantaja kahdeksassa eri maassa, ja se sai maanosanlaajuisen tunnustuksen jo neljättä vuotta peräkkäin. Kärkipaikka saavutettiin Isossa-Britanniassa, Saksassa, Belgiassa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Alankomaissa. Latinalaisessa Amerikassa TCS sai tunnustuksen Brasiliassa, Chilessä, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Meksikossa, Perussa ja Uruguayssa. Lähi-Idän ja Afrikan alueella TCS oli huippuryhmässä Etelä-Afrikassa, Qatarissa, Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa ja Saudi-Arabiassa – jossa yrityksellä on myös pelkästään naistyöntekijöistä koostuva liiketoiminnan palvelukeskus. Aasian ja Tyynenmeren alueella tunnustus tuli Australiassa, Singaporessa ja TCS:n kotikentällä Intiassa.

"Menestyminen tämän päivän digitaalisessa taloudessa perustuu sitoutuneeseen, motivoituneeseen ja monikulttuuriseen työvoimaan. Me TCS:ssä olemme ylpeitä sitoutumisesta henkilöstöömme, erinomaisen työympäristön luomisesta sekä toiminnastamme TCS:läisten potentiaalin kasvattamisessa. Tämä tunnustus on hieno saavutus ja siivittää niin meitä kuin asiakkaitammekin yhä parempiin tuloksiin", sanoo TCS:n globaali henkilöstöjohtaja Ajoy Mukherjee.

"Parhaat mahdolliset työolot takaavat sekä työntekijöiden henkilökohtaisen että heidän osaamisensa kehittymisen. Kattava tutkimuksemme osoittaa, että TCS tarjoaa erinomaisen työskentely-ympäristön sekä monipuolisen paletin luovia ratkaisuja, aina työsuhde-eduista ja työoloista henkilökohtaisiin kehitysohjelmiin, jotka ovat täysin linjassa TCS:n yrityskulttuurin kanssa", sanoo Top Employers -instituutin liiketoimintajohtaja Dennis Utter.

Vuonna 1991 perustettu Top Employer -sertifikaatti antaa tunnustusta organisaatioille, joilla on maailman parhaat HR-käytännöt ja työolot. Top Employers -instituutin sertifikaatti perustuu toimialan johtavaan tutkimusmetodologiaan.

Lisätietoja:

Jirimiko Oranen, viestintäjohtaja, TCS, Pohjoismaat
jirimiko.oranen@tcs.com
+358 40 756 6655

Aiheet

Kategoriat


TCS Nordic

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991 ja investoinut markkina-alueeseen asiakkaidensa eduksi. Yhtiö palvelee johtavia pohjoismaisia yrityksiä noin yhdeksäntuhannen Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja yhtiön globaalissa toimitusverkostossa työskentelevän ammattilaisen voimin. TCS on kolminkertaistanut liikevaihtonsa alueella vuodesta 2010 ja lisännyt merkittävästi paikallisten työntekijöidensä määrää. Yhtiö on voittanut pohjoismaisen asiakastyytyväisyystutkimuksen kuutena viimeisenä vuonna (KPMG sekä Whitelane Research/PA Consulting). TCS:n asiakkaita ovat monet johtavat pohjoismaiset yritykset, kuten Nokia, Ericsson, TDC, ABB, Telenor, NETS ja DNB. Vuonna 2015 Top Employer -instituutti myönsi TCS:lle parhaan eurooppalaisen työnantajan tunnustuksen jo kolmannen kerran peräkkäin. Yhtiö sijoittui listan kärkeen kahdeksassa maassa, joihin kuuluivat Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja.

Tata Consultancy Services Ltd (TCS)

Tata Consultancy Services tarjoaa IT-palveluja, konsultointia ja liiketoiminnan ratkaisuja. Yhtiö tuottaa globaaleille yrityksille tuloksia ja toimitusvarmuutta, johon mikään muu yritys ei yllä. TCS tarjoaa asiakkailleen konsultointiin perustuvia IT-, BPS-, infrastruktuuri-, suunnittelu- sekä testaus- ja laadunvarmistuspalveluja. Toimitusvarmuuden taustalla on yhtiön ainutlaatuinen Global Network Delivery Model™ -malli. TCS on osa Tata-ryhmää, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 344 000 konsulttia 46 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2015 päättyneellä tilikaudella 15,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu National Stock Exchange- ja Bombay Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. Lisätietoja osoitteesta www.tcs.com.

Seuraa Twitterissä.
Tilaa TCS:n tiedotteet RSS-syötteenä.

Yhteyshenkilöt

Roland Bägén

Roland Bägén

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Head of Marketing & Communication 0046703178024

Liittyvä sisältö

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa