Ohita
Kuva: Ted Lindolm
Kuva: Ted Lindolm

Tiedote -

Albania on Tjäreborgin uutuuskohde kesällä 2019

Maukas ruoka, kiinnostava historia, kaunis luonto sekä ihanat rannat ja Joonianmeren kirkas vesi tekevät Albaniasta mainion lomakohteen. Tjäreborg järjestää tulevana kesänä matkoja Sarandaan, maan suurimpaan lomakohteeseen. 

Tjäreborg järjestää matkoja Sarandan alueelle, ja majoituksen voi valita kuudesta eri hotellista. Kaikki hotellit sijaitsevat hyvällä paikalla, osa lähellä rantoja ja Sarandan pitkää rantakatua.

”Albania on kehittynyt paljon viime vuosina. Vain muutama vuosi sitten Albanian-matkailu oli pienimuotoisempaa, mutta nyt sekä hotellit, ruoka että palvelut ovat kehittyneet paljon. Maan hintataso on kuitenkin alhainen, ja esimerkiksi herkullinen kala- ja äyriäispäivällinen paikallisine juomineen maksaa noin kaksikymmentä euroa”, kertoo Aura Soininen, viestintäpäällikkö, Tjäreborg.

Saranda

Sarandan kaupunki sijaitsee Albanian etelärannikolla, Korfun saarta vastapäätä. Kaupunki ulottuu lahden ja siten pitkän rantaviivan yli. Toisella puolella Sarandaa sijaitsevat rannat, ja toisella puolella ravintolat sekä yöelämä. Rantakadulla voi tavata ihmisiä, lenkkeillä, seurata elämänmenoa sekä nauttia vaikkapa herkullisen lounaan tai virkistävän juoman. Saranda tarjoaa jokaiselle jotakin, ja maan sijainti Kreikan ja Italian välissä on erinomainen. Ruokatarjonnan helmiä ovat tuore kala, äyriäiset sekä muut merenelävät sekä kreikkalainen salaatti. Hintataso on edullinen. Myös retkiä löytyy moneen makuun, halusitpa sitten uimaan Ksamiliin, historiateemaiselle kävelykierrokselle Butrintiin tai retkelle Blue Eyen upeille lähteille.

Tjäreborgin hotellit Sarandassa

Tjäreborgin valikoimaan kuuluu kuusi hotellia Sarandassa, aina yksinkertaisemmista majoituksista korkeatasoisiin hotelleihin. Hotellitarjontaan sisältyvät esimerkiksi viihtyisä perheomisteinen hotelli kuten Harmony sekä ripauksen luksusta tarjoava, rannalla sijaitseva Andon Lapa ihanine allasalueineen.

Tjäreborgin Albanian-matkat toteutetaan lomalennoin Korfulle joka sunnuntai 12.5.-29.9.2019. Matkaan kuuluu puolen tunnin lauttakuljetus Korfulta Sarandaan.

Hintaesimerkki: Saranda 8vrk, lähtö Helsingistä 26.5., paluu 2.6. Sis. lennot, kuljetuksen vesiteitse Korfulta Sarandaan ja majoittumisen Andon Lapa -hotellissa ****+, 2hh, 1 290 € (2 aikuista).

Lisätiedot ja kuvat:
Aura Soinininen, viestintäpäällikkö, Tjäreborg, p. 040 740 0519, aura.soininen@tjareborg.fi.

Aiheet


Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, Formula 1 -matkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Thomas Cook Northern Europe -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin matkanjärjestäjäkonserni ja johon kuuluvat matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 19 miljoonaa.

http://www.tjareborg.fi/

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön yhteyshenkilö +358438248809
Jessica Virtanen

Jessica Virtanen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358405247116

Tjäreborg - Nordic Leisure Travel Group

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, jalkapallomatkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group konsernia, johon kuuluvat Tjäreborgin lisäksi matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Sunclass Airlines.

Tjäreborg
Urho Kekkosen katu 3 B
00100 Helsinki