Tiedote -
Katuruoka, design ja musiikki ovat Tjäreborgin Cook’s Club -hotellikonseptin ydin – kesäksi avataan viisi uutta hotellia
Uusi Cook’s Club -hotellikonsepti lanseerattiin viime kesänä, kun ensimmäinen Cook’s Club -hotelli avattiin Kreetalle. Tjäreborg pyrkii tavoittamaan konseptin avulla uuden sukupolven nuoret matkailijat. Kesäksi avataan yhteensä viisi uutta Cook's Club -hotellia, jotka sijaitsevat Turkissa, Bulgariassa, Rodoksella, Mallorcalla ja Kosilla.
Jokainen Cook’s Club -hotelli on uniikki sekä sijainniltaan että ulkonäöltään. Rodoksen kaupungin keskustaan avattava hotelli on boutique-hotelli, kun taas Cook’s Club Sunny Beach sijaitsee parin sadan metrin päässä rannalta. Kaikkia Cook’s Club -konseptin hotelleja yhdistää valittujen dj:den soittama musiikki, moderni sisustus, katuruoka-annokset, raikkaat drinkit sekä rento tunnelma. Uudet hotellit avautuvat Välimeren alueelle huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana. Lisäksi talvikaudelle avataan vielä kaksi uutta Cook’s Club -hotellia, yksi Gambiaan ja yksi Egyptiin.
”Avaamme kesäksi Cook’s Club -hotellin myös Turkkiin, ja kohteen kysyntä on kasvussa suomalaisten asiakkaidemme keskuudessa. Voimme tavoittaa Cook’s Club -hotellien avulla uuden, nuoremman kohderyhmän myös muissa kohteissamme”, kertoo Aura Soininen, viestintäpäällikkö, Tjäreborg.
Keväällä ja kesällä avattavat hotellit
Cook’s Club Tigaki, Kos
Cook’s Club Palma Beach, Mallorca
Cook’s Club Alanya, Turkki
Cook’s Club Sunny Beach, Bulgaria
Cook’s Club City Beach, Rodos
Lue lisää Cook’s Clubista: http://www.tjareborg.fi/cooks-club
Hintaesimerkki:
Viikko Cook's Club Sunny Beach -hotellissa Bulgariassa. Lähtö 20.6.2019 Helsingistä.
Majoittuminen jaetussa, parvekkeellisessa kahden hengen huoneessa aamiaisella. Alk. 405 €/hlö/vko.
Lisätiedot ja painotarkat kuvat:
Aura Soininen, viestintäpäällikkö, Tjäreborg, aura.soininen@tjareborg.fi, p. 040 740 0519.
Aiheet
Kategoriat
Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, Formula 1 -matkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Thomas Cook Northern Europe -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin matkanjärjestäjäkonserni ja johon kuuluvat matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 19 miljoonaa.