Tiedote -
Lehdistötiedote: Tjäreborgin verkkosivujen kävijämäärä uuteen ennätykseen tammikuussa
Suomen suurimpiin matkailusivustoihin lukeutuva Tjäreborg.fi on nyt suositumpi kuin koskaan. Tammikuussa 2014 sivustolle tehtiin ennätysmäiset yli 1,3 miljoonaa istuntoa. Viime vuoden tammikuuhun verrattuna sivuston kävijämäärä kasvoi 10 %.
Sivustolla tehtyjen varausten sekä matkahakujen määrä nousivat myös uuteen kuukausiennätykseen. Matkahakuja tehtiin reilut 800 000 ja samalla kotisivujen kautta tehtyjen matkavarausten määrä kasvoi 5 % viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Internetin osuus kokonaismyynnistä on puolestaan vakiintunut yli 80 prosenttiin.
Ennätystulosta selittävät netistä ostamisen helppous ja monipuolinen sisältö. Suomalaisten kasvanut kiinnostus laadukkaaseen ja kattavaan hotellivalikoimaan on selkeä trendi. Viime vuosina Tjäreborgin valikoima onkin monipuolistunut ja tarkasti eri asiakasryhmille suunniteltujen konseptihotellien asema on vahvistunut. Lisäksi laajentunut kaupunkimatkojen ja eksoottisten kaukolomamatkojen tarjonta on vahvistanut Tjäreborgin roolia monipuolisena matkanjärjestäjänä.
- Verkkosivujen kehityksessä meillä on vahva fokus erityisesti selkeydessä ja helppokäyttöisyydessä. Kaikessa kehitystyössämme kuuntelemme asiakkaitamme ja heidän tarpeitaan. Esimerkkinä mainittakoon uusi lomahaku -toiminto joka auttaa asiakasta löytämään juuri itselleen sopivan loman. Hyvän käyttökokemuksen jälkeen on mielekästä palata takaisin sivustolle, sanoo Tjäreborgin Web & E-commerce Manager Hans Broman.
Lisätietoja:
Hans Broman, Web & E-commerce Manager, puh. 040 581 9843, hans.broman@tjareborg.fi
Aiheet
Kategoriat
Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Family Resorts ja Sunprime Hotels ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 23 miljoonaa.