Skip to main content

Suuri kesälomatutkimus: Kreikka on kiinnostavin kesälomakohde kaikissa Pohjoismaissa

Lehdistötiedote   •   Tammi 19, 2016 10:58 EET

Suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten mielestä ensi kesän kiinnostavimmat rantalomakohteet ovat Kreikassa. Mallorca on edelleen kakkossuosikki edellisvuosien tapaan kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Mallorca kiinnostaa ruotsalaisia lähes yhtä paljon kuin Kreikka. Suomalaiset pitävät toiseksi kiinnostavimpana kesälomakohteena Kroatiaa. Tämä ja moni muu matkailutrendi selviää Tjäreborgin ja sen pohjoismaisten sisaryhtiöiden tekemästä kesälomakyselystä, johon vastasi joulu-tammikuun vaihteessa 35 000 pohjoismaalaista*.

Kreikka on ollut vuosikymmenien ajan suosituin kesälomakohde kaikissa Pohjoismaissa ja Kreikka säilyttää suosionsa myös ensi kesänä tutkimuksen tulosten perusteella. Kreikkaa pidetään erityisen kiinnostavana matkakohteena Norjassa ja Tanskassa, joissa 35 % kyselyn vastanneista kertoo Kreikan olevan kiinnostavin rantalomakohde ensi kesänä. Ruotsissa Kreikka ja Mallorca koettiin lähes yhtä kiinnostavina. Mallorca sai vain neljä prosenttia vähemmän kannatusta kuin Kreikka. Mallorca kiinnostaa toiseksi eniten myös Norjassa ja Tanskassa, lähes 25 %:n kannatuksella. Suomessa toiseksi kiinnostavin kesälomakohde on Kroatia, joka saa lähes neljänneksen äänistä ja on selvä nousija suosikkien joukossa. Kroatia on kolmantena Ruotsissa ja Norjassa, kun taas Tanskassa kolmatta sijaa pitää Turkki. Suomalaisten mielestä kolmanneksi kiinnostavin kesälomakohde on Mallorca.

TOP 5 -rantalomakohteet Pohjoismaissa:

SuomiRuotsiNorjaTanska
Kreikka
KreikkaKreikkaKreikka
KroatiaMallorcaMallorcaMallorca
MallorcaKroatiaKroatiaTurkki
TurkkiTurkkiTurkki
Kypros
KyprosKyprosKyprosKroatia


Rantalomat ulkomaille on suosituin matkailumuoto kesällä. Suurin ero pohjoismaalaisten välillä on kaupunkilomien suosiossa.
Pohjoismaissa ollaan eniten kiinnostuneita rantalomamatkoista ulkomaille. Norjassa lähes 83 % kyselyyn vastanneista kertoo olevansa ensisijaisesti kiinnostunut ulkomaille suuntautuvasta rantalomamatkasta. Kaupunkilomat ulkomaille kiinnostavat toiseksi eniten kaikkia muita pohjoismaalaisia paitsi ruotsalaisia, jotka lomailevat mieluummin kotimaassa. Suomalaisia kiinnostavat kaupunkimatkat huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomalaisista 27,3 % kertoo olevansa ensisijaisesti kiinnostunut ulkomaille suuntautuvista kaupunkilomista vastaavan luvun ollessa Norjassa 5,6 % ja Tanskassa 8,6 %. Kotimaan matkailu on kolmanneksi kiinnostavin Suomessa ja Tanskassa norjalaisten suosiessa mökkilomaa.

Näin pohjoismaalaiset vastasivat, kun heiltä kysyttiin, mistä he ovat ensisijaisesti kiinnostuneita ensi kesän lomamatkaa suunnitellessaan:

SuomiRuotsiNorjaTanska
Rantalomista ulkomailla 59,3 %73,0 %82,7 %79,9 %
Kaupunkilomista ulkomailla 27,3 %6,4 %5,6 %8,6 %
Risteilylomista Välimerellä tai Karibialla2,8 %3,2 %3,5 %3,5 %
Kotimaan matkailusta6,3 %9,6 %3,6 %4,8 %
Mökkilomasta4,3 %7,8 %4,6 %3,1 %


Kaikki pohjoismaalaiset jakavat lomatunnelmia loman aikana eniten Facebookissa
Facebook on käytetyin kanava lomatunnelmien jakamiseen loman aikana. WhatsApp on suomalaisten keskuudessa erittäin suosittu kanava lomatunnelmien jakamiseen, kun taas muut pohjoismaalaiset käyttävät WhatsApp’ia hyvin vähän. Sähköposti on melko tärkeä kanava kaikille pohjoismaalaisille, kun taas Instagramin käyttö on selvästi suosituinta ruotsalaisten ja norjalaisten keskuudessa. Kaikkein vähiten lomatunnelmia jakavat sosiaalisessa tai sähköisissä kanavissa tanskalaiset, joista 50,2 % kertoo, etteivät he käytä lainkaan sosiaalisen median kanavia lomatunnelmien jakamiseen. 

Näin pohjoismaalaiset käyttävät eri kanavia lomatunnelmien jakamiseen loman aikana:

SuomiRuotsiNorjaTanska
Instagram12,3 %28,0 %24,2 %7,5 %
Facebook47,9 %51,6 %59,6 %38,7 %
Twitter2,2 %1,3 %1,3 %0,6 %
Sähköposti26,9 %10,6 %14,5 %16,5 %
WhatsApp34,6 %6,5 %3,5 %1,5 %
Snapchat1,3 %4,0 %28,6 %4,6 %
Jotain muuta sosiaalista mediaa1,1 %2,2 %1,8 %1,6 %
En käytä sosiaalista mediaa29,7 %34,7 %26,0 %50,2 %

 
Suomalaisista 68 % käyttää kesälomatkaan yhtä paljon tai enemmän rahaa kuin viime vuonna
Noin 70 % kaikista kyselyyn vastanneista ja ensi kesänä lomamatkaa suunnittelevista pohjoismaalaisista arvioi käyttävänsä ensi kesän lomamatkaan rahaa yhtä paljon tai enemmän kuin viime vuonna. Viidennes vastaajista ei vielä osaa arvioida käytettävää rahasummaa. Kyselyyn vastanneista ruotsalaisista ja tanskalaisista 3,8 % kertoo, ettei aio matkustaa ensi kesänä ollenkaan.

Näin pohjoismaalaiset vastasivat kysymykseen ”Suunnittelen käyttäväni ensi kesänä lomamatkaan rahaa”:

SuomiRuotsiNorjaTanska
Yhtä paljon kuin viime vuonna54,0 %55,2 %53,8 %58,4 %
Vähemmän kuin viime vuonna8,9 %6,8 %9,2 %6,0 %
Enemmänkuin viime vuonna14,1 %14,1 %16,7 %11,8 %
En tiedä20,6 %19,5 %18,4 %19,0 %
En halua vastata1,1 %0,6 %0,4 %1,1 %
En aio matkustaa ensi kesänä1,3 %3,8 %1,5 %3,8 %

*Suureen kesälomakyselyyn on vastannut 35 000 Tjäreborgin ja sen sisaryhtiöiden Vingin ja Spiesin asiakaspaneeliin kuuluvaa henkilöä. Suomessa vastaajia oli 7 000, Ruotsissa 6 000, Norjassa 8 400 ja Tanskassa 13 000. Kysely suoritettiin joulukuun 2015 viimeisellä viikolla ja tammikuun 2016 kahdella ensimmäisellä viikolla. Asiakaspaneeliin voivat ilmoittautua kaikki matkailusta kiinnostunut henkilöt ilman että on matkustanut ko. matkanjärjestäjällä.


Kuvateksti:
Rethymnon, Kreeta


Lisätietoja:
Regina Sippel, toimitusjohtaja, puh. 050 301 4568, regina.sippel@tjareborg.fi
Arja Pucilowski, tiedotuspäällikkö, puh. 040 587 8605, arja.pucilowski@tjäreborg.fi

Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 190.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Family Resorts ja Sunprime Hotels ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 23 miljoonaa.

http://www.tjareborg.fi/

Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,5 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Family Resorts ja Sunprime Hotels ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 23 miljoonaa.