Ohita
Tekla BIM Awards 2017 -voittaja Easton Helsingin tietomalli
Tekla BIM Awards 2017 -voittaja Easton Helsingin tietomalli

Uutinen -

Tekla News Kesä 2017

Easton Helsinki voitti Tekla BIM Awards 2017 –kisan

Easton Helsingin palkinnonsaajat

Karavaanikuja 2-4 projektiryhmä

Tripla Pasilan aseman palkinnonsaajat

Tekla BIM Awards –kilpailun kokonaisvaltaisesti parhaaksi BIM-kohteeksi valittiin Easton Helsinki. Kilpailu oli erittäin kovatasoinen, mutta lopulta raati oli yksimielinen voittajasta. Easton Helsinki -projektissa käytettiin tietomallia laajasti läpi koko rakentamisen prosessin. Projektiosapuolet kokivat, että tässä hankkeessa suunnittelu oli yhtä kuin mallinnus ja tietomallia käytettiin myös aliurakoitsijoiden toimesta laajasti. Lisäksi tilaaja hyödynsi tietomallia, jonka hyödyt suunnitelmien kehittämisessä ja päätöksenteossa vietiin tilaajan asiakkaille asti. Tilaajan tavoitteena oli alusta alkaen toteumamalli rakennuksen ylläpitoa varten. Raadin näkemys voittajasta tiivistyy lauseessa ”Easton Helsinki voitti tiukan kilpailun käyttäjän mitalla”.

Tekla BIM Awards –kilpailun tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna Veijo Käyhty Rakennuslehdestä, Helena Soimakallio RIL:stä, Päivi Jäväjä Metropolia ammattikorkeakoulusta, Teemu Lehtinen KIRA-digistä, Tuomas Hörkkö Civilpointista ja Jari Heino Trimblestä. Kunniamaininnat saivat Karavaanikuja 2-4, Tripla Pasilan asema ja Clarion Hotel Helsinki. Yleisön suosikki oli Tripla Pasilan asema. Yleisöäänestys oli tänä vuonna erittäin suosittu, projektit saivat yhteensä 1057 ääntä Suomesta ja Baltiasta. Kaikkiin tämän vuoden kisan projekteihin pääset tutustumaan BIM Awards –sivuilla.

Palkinnot jaettiin ja voittajia juhlittiin tänä vuonna kesägaalassa Helsingin Uunisaaressa. Onnea vielä voittajille!

Tietoturva on syytä ottaa vakavasti

Internet on tuonut mukanaan monia mahdollisuuksia. Tekla Online Services -palveluissa olemme sitoutuneet turvaamaan tietosuojasi ja liiketoiminnan kannalta tärkeät suunnitelmasi.

Tekla Online Services -portfolion suunnittelun keskeisenä periaatteena on ollut se, että palveluiden toimivuuden kannalta tärkeää tietoa tarvitsisi tallentaa mahdollisimman vähän. Näin voidaan minimoida turvallisuusriskit ja tietojen väärinkäyttömahdollisuudet.

Parannamme tietoturvaa myös seuraavilla tavoilla:

Turvallisuusauditoinnit: Kolmannen osapuolen testaajat suorittavat säännöllisesti palveluidemme perusteelliset turvallisuusauditoinnit.

Haavoittuvuuksien hallinta: Tarkistamme haavoittuvuuksia, ylläpidämme ohjelmistoluetteloa ja seuraamme aktiivisesti palveluntarjoajien ja viranomaisten CERT-palvelujen julkaisemia turvallisuustiedotteita.

Tietoturvapoikkeamien hallinta: Jopa erittäin turvallisiin järjestelmiin on pystytty tunkeutumaan. Siksi meillä on suunnitelmat valmiina tietoturvapoikkeamien varalta.

Jatkuvuus ja toipuminen: Tietoturvapoikkeaman sattuessa toipumissuunnitelma ohjeistaa, miten palvelu saadaan taas toimimaan, jos tietoja on menetetty. Kriittisiä palveluja ylläpidetään vakiintuneissa, kansainvälisen tason palvelinkeskuksissa.

Uhkien mallinnus: Turvallisten ratkaisujen suunnittelu alkaa uhkien tunnistamisesta. Uhkien ymmärtäminen on yksi tietoturvan keskeisimmistä periaatteista.

Asetusten noudattaminen: Olemme sitoutuneet siihen, että Tekla Online Services -palvelut noudattavat lakeja ja asetuksia.

Kolmannen osapuolen toimittajat: Kaikki henkilötietoja käsittelevien toimittajien kanssa tehtävät sopimukset sisältävät EU:n mallilausekkeet, jotka määrittävät turvallisuutta, tietosuojaa, luottamuksellisuutta ja toimittajan saatavilla olevan aineiston käyttöä koskevat vaatimukset.

Lähdekoodin suojaus, koodin tarkistukset ja testaukset: Kaikki koodi tallennetaan versionhallintajärjestelmillä. Pääsy lähdekoodiin on tiukasti rajattu. Koodia tarkistetaan ja kaikki järjestelmät testataan perusteellisesti.

Lue lisää: Tekla security center.

Uusia ominaisuuksia ja versiopäivitys: Trimble Connect ja Trimble Vico Office

Trimble Connect yhteistyöalusta päivittyi viime viikolla ja toi mukanaan taas lisää ominaisuuksia ratkomaan rakentamisen haasteita.

Uudessa toteumanseurantaominaisuudessa projektin tilanne on helposti hallittavissa reaaliaikaisesti joko Trimble Connect työpöytäversiossa tai mobiilissa sekä jaettavissa projektitiimin kanssa käytännössä sekunneissa. Tämän lisäksi mobiilikäyttöliittymää on hiottu entistä paremmaksi, ja valokuvia on nyt mahdollista lisätä mobiilissa malliin.

Lue lisää

Vuosi vuodelta tehokkaampi – case UPB

UPB on Latvian johtava rakennusosatuotannon ja rakennusalan yritys, jonka suunnitteluosaston tutkimus- ja kehitysjohtaja toimii Arturs Neiburgs. Neiburgs tietää, että älykäs ja toimiva ohjelmisto vapauttaa suunnittelijoiden aikaa työprosessien kehittämiseen. Kun prosessit ovat tarkkaan suunniteltuja, aikaa säästyy ja nämä hiotut prosessit ovat parantaneet UPB:n tehokkuutta.

BIM auttaa tarjouskilpailujen voittamisessa ja projektien suunnittelussa
UPB löytää asiakkaan kannalta parhaat ratkaisut jo projektien alkuvaiheessa. ”Myyntihenkilöstö etsii parhaita ratkaisuja yhdessä suunnitteluosaston kanssa, joten 3D-malli on avainasemassa projektin tässä vaiheessa”, Neiburgs sanoo. ”Tarjousvaiheessa käytämme Tekla-malleja materiaaliluetteloissa ja kun esittelemme ratkaisua asiakkaalle”, hän jatkaa.

Tehokkaat työkalut – tehokas liiketoiminta
Tekla Model Sharing on nopeuttanut ja tehostanut Tekla Structures -ohjelmiston käyttäjien yhteistyötä UPB:llä.

”Hyödymme paljon projektin työmäärän jakamisesta ja eri liiketoimintayksiköidemme välisestä yhteistyöstä. Eri tuoteryhmät, kuten elementti-, betoni-, teräs- tai lasijulkisivurakenteet, ovat kytköksissä toisiinsa tarjousvaiheesta kokoonpanoon asti. Voimme vaihtaa tietoja nopeammin ja siten kehittää parempia ratkaisuja asiakkaalle. Voimme toteuttaa projekteja tehokkaammin lyhyemmässä ajassa”, Neiburgs tarkentaa.

”Käytämme Tekla-malleja jo kaikissa projekteissamme. Nyt aiomme laajentaa mallien käyttöä myös kokoonpanovaiheeseen”, Neiburgs kertoo.

Lue lisää UPB:stä

Hyödynnätkö tietomalleja teräsrakentamisessa parhaalla mahdollisella tavalla?

Hukkamateriaalit, kalliit korjaustyöt, turhautuminen ja heikko tuottavuus – kuulostaako tutulta? BIM voi onneksi auttaa.

Tuotanto ja kokoonpano
Teklan e-kirjasarja kertoo, miten tietomallit voivat maksimoida BIM:n hyödyt sujuvoittamalla työnkulkuja ja vähentämällä kustannuksia. Sarjan toisessa osassa selviää, miten voit optimoida sekä tuotanto- että kokoonpanovaiheet.

BIM mullistaa pystytysvaiheen
Teräsrakennetyömaat ovat tunnetusti jääneet kehityksestä jälkeen. Teknologia on olemassa, ja sillä voisi tehdä ihmeitä. E-kirjasarjamme kolmannessa osassa kerrotaan, miten työmailla voidaan hyötyä BIM-teknologiasta: Logistiikka ja pystytysvaihe – maksimoi 3D-mallien hyödyt teräsrakennetuotannossa

Nopeampaa työskentelyä betonielementtien suunnittelussa ja rakentamisessa

Muilla suunnitteluohjelmilla tehtyjen referenssimallien hyödyntäminen elementtirakentamisessa ja paikallavalussa tehostaa työnkulkua. Wall Layout ja Floor Layout -työkalujen lisätoimintoja voi nyt käyttää objekteihin, jotka on muunnettu arkkitehtien ja suunnittelijoiden IFC-malleista.

Elementtien suunnittelumallit voi nyt muuttaa helposti ja nopeasti tuotantomalleiksi, ja tätä työkalua voi hyödyntää valmistusajan ja materiaalimäärien arvioinnissa sekä myynnissä. Voit myöhemmin jatkaa samojen mallien kehittämistä ja tarkentaa yksityiskohtia Wall Layout ja Floor Layout -työkalujen automaattisilla ja intuitiivisilla toiminnoilla.

Asiakkaat, joilla on voimassa oleva ylläpitosopimus, voivat ladata sovelluksen Tekla Warehousesta.

Trimble BIM Forum 2017

Perinteinen yksipäiväinen päättäjille ja rakennusalan vaikuttajille suunnattu seminaari järjestetään torstaina 12.10. Clarion Hotel Helsingissä. Ohjelma koostuu pääosin rakennusalan asiantuntijoiden ja vaikuttajien puheenvuoroista.

Ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen on alkanut, lähetämme viralliset kutsut elokuun puolivälissä.

Tilaisuuden nettisivut

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Riitta Louhi

Riitta Louhi

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö Tekla Structures, Finland
Trimble Solutions
Metsänpojankuja 1
02130 Espoo
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa