Ohita

Tuoreimmat uutiset

  • TUI aloittaa yhteistyön Palermo Marathonin kanssa ja jatkaa TUI Rhodes Marathonin yhteistyökumppanina vuoteen 2030 asti

    TUI laajentaa maratonikumppanuuksiaan aloittamalla yhteistyön Palermo Marathonin kanssa ja jatkamalla TUI Rhodes Marathonin sponsorointia vuoteen 2030 asti. Samalla TUI Mediterranean Marathon League jatkaa kasvuaan, ja sen tapahtumiin odotetaan yli 25 000 juoksijaa vuonna 2027.
    TUI vahvistaa asemaansa kasvavassa runcation-matkailussa laajentamalla TUI Marathons -portfoliotaan Palermo Marathonil

  • Henrik Andersson nimitetty TUI Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi

    TUI on nimittänyt Henrik Anderssonin TUIn Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi 1. elokuuta alkaen. Anderssonilla on yli 25 vuoden kokemus yhtiöstä, ja hän seuraa tehtävässä Jessica Enbackaa. Uudessa roolissaan Andersson johtaa Pohjoismaiden liiketoimintaa keskittyen edelleen kasvuun, innovaatioihin ja asiakasarvon vahvistamiseen.
    Henrik Andersson aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 1. elokuuta. Hä

    Henrik Andersson hymyilee kuvassa, taustalla puisto
  • Bamse täyttää 60 vuotta – TUI juhlistaa rakastettua nallea lomakohteissaan ympäri maailmaa

    Maailman vahvin nalle juhlii tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiväänsä. TUI tuo juhlavuoden näkyvästi osaksi perhelomiaan eri puolilla maailmaa, ja Bamse kohtaa lomailijoita niin hotelleissa, tapahtumissa kuin lentokentilläkin.Juhlavuosi näkyy TUIn kanavissa inspiraatiosta lomamuistoihin asti. Keskeinen osa juhlintaa toteutetaan TUIn konseptihotelleissa erityisten teemapäivien ja aktiviteettien muodos

  • TUIn teettämä tutkimus: matkustusinto kasvussa Suomessa

    TUIn teettämän tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia suomalaisista suunnittelee ulkomaanlomaa seuraavan 12 kuukauden aikana. Osuus on noussut kahdeksan prosenttiyksikköä viime syksystä ja on nyt korkeimmalla tasolla kahteen vuoteen.
    Suomalaisten kiinnostus matkustaa ulkomaille on selvästi piristynyt. Vielä syyskuussa 2025 vastaava osuus oli 35 prosenttia, mutta nyt osuus on noussut 43 prosenttii

  • TUI Group saa tunnustusta ilmastotyöstään – sertifioitujen hotellien kysyntä kasvaa

    TUI Group vahvistaa asemaansa vastuullisessa matkailussa. Sertifioituja hotelleja valitsevien asiakkaiden määrä on kasvanut noin 43 prosenttia kahdessa vuodessa, samalla kun konserni on jo neljättä kertaa CDP:n A-listalla ilmastotyönsä ansiosta.
    TUI esitteli keskeisiä saavutuksia vastuullisuustyössään Maailman ympäristöpäivän (5.6.) yhteydessä ja korostaa, että ilmastotoimet ja liiketoiminnan t

  • TUI lanseeraa Dine & Discover -konseptin ruokaelämyksiä hakeville lomailijoille

    Suomalaiset matkailijat arvostavat lomallaan laadukkaan hotellin lisäksi myös elämyksellisiä ruokailukokemuksia. Tähän tarpeeseen TUI vastaa uudella Dine & Discover -konseptilla, joka on suunnattu hyvän ruoan ystäville. Konseptiin kattaa aluksi kuusi premium-tason hotellia suosituimmissa kohteissa, kuten Kreetalla, Kyproksella ja Rodoksella. Konseptin hotellit ovat saaneet TUIn matkustajilta h

    Nainen istuu terassilla aamiaisella meren äärellä
  • TUI lanseeraa uuden kanta-asiakasohjelman: TUI Smiles Rewards Club

    TUI lanseeraasi ensimmäisenä Suomessa globaalin kanta-asiakasohjelmansa. Maksuttomaan klubiin voi liittyä helposti, ja edut ovat käytössä heti. Kanta-asiakkuus on keskeinen osa TUIn pitkäjänteistä, asiakassuhteisiin perustuvaa kasvustrategiaa. Suomi toimii ohjelman pilottimarkkinana, ja seuraavaksi sitä laajennetaan muihin Pohjoismaihin sekä koko TUI Groupiin vuoden 2026 aikana.
    TUI on lanseera

Sosiaaliset mediat

Yhteyshenkilöt