Uutinen -

Avoin työpaikka: Tekninen suunnittelija

Unisport on urheilu- ja liikuntapaikkojen toimittaja ja markkinajohtaja Pohjoismaissa. Liiketoimintamme on vahvassa kasvussa ja haemme nyt palvelukseemme Teknistä suunnittelijaa.

Työskentelet kiinnostavissa ja haastavissa asiakasprojekteissa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tehtävässä vastaat osaltasi monipuolisista kiinteän kalustuksen suunnitteluprojekteista. Työtehtäviisi kuuluvat mm. projektisuunnitelmien laatimista, suunnittelua ja kuvien piirtämistä mm. SolidWorks 3D- ja Autocad-työkaluilla, alihankintasuunnittelun resursointia ja koordinointia, kehitystehtäviä sekä tapauskohtaisesti projektikohtaisten materiaalien selvittämistä, dokumentointia ja raportointia.

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä Suomen maayhtiön myynnin ja asiakkaidemme kanssa sekä toimit sujuvasti Pohjoismaisten kollegoidesi kanssa. Toimit asiantuntijana sekä sisäisille että ulkoisille sidosryhmille. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää sitoutumista yhtiön tavoitteisiin ja strategiaan, arvon tuottamiseen asiakkaalle ja sovittujen liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamiseen sekä matkustamiseen. Tehtävä on vakituinen ja uusi.

Odotamme sinulta:

  • aiempaa työkokemusta projektimyynnin suunnittelutehtävistä
  • soveltuvaa teknisen alan tutkintoa (vähintään AMK-taso)
  • kokemusta rakennussuunnitelmista, saneeraussuunnitelmista ja kalustesuunnittelusta
  • halua työskennellä myös asiakasrajapinnassa ja aitoa asiakaslähtöistä ajattelua
  • sujuvaa 3D suunnitteluohjelmien käyttöä (SolidWorks 3D ja Autocad) ja valmiutta omaksua uusien ohjelmistojen käyttö
  • halua ja kykyä kehittää työkaluja ja toimintatapoja
  • kustannustietoista ajattelua
  • yhteistyö-, vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja
  • sujuvaa englannin ja suomen kielen sekä kirjallista että suullista taitoa

Katsomme eduksi:

  • hyvän ruotsin kielitaidon
  • kiinnostuksen urheiluun ja liikuntaan

Tarjoamme sinulle vastuullisen ja mielenkiintoisen työtehtävän kasvavassa ja kansainvälisessä konsernissa sekä mahdollisuuden olla mukana rakentamassa menestystarinaa urheiluliiketoiminnassa. Tukenasi sinulla on ammattitaitoinen ja innostava organisaatiomme sekä muut resurssit.

Kiinnostuitko? Käy rekisteröitymässä hakijaksi osoitteessa www.experis.fi, viimeistään 11.2.2018. Liitäthän mukaan CV:si ja hakemuksesi palkkatoivomuksineen. Lisätietoja tehtävästä antaa Experiksen rekrytointikonsultti Terhi Airas, puh. 040 7000 204 ja/tai terhi.airas@fi.experis.com.

Unisport on urheilu- ja liikuntapaikkojen toimittaja ja markkinajohtaja Pohjoismaissa. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaista palvelua sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen suunnittelusta avaimet käteen -toimituksiin ja välineisiin sekä huolto- ja ylläpitopalveluihin. Vahvuuksiamme ovat jatkuva tuotekehitys, oma tuotanto, kokonaistoimitukset ja kattava tuotevalikoima. Unisport konserni sai alkunsa Unisport-Saltex Oy:n ja Kerko Group Oy:n yhdistyessä vuonna 2016. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 125 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on n. 300 työntekijää, 23 toimipistettä ja neljä tuotantoyksikköä kuudessa maassa. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Unisportin tytäryhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Latviassa täydentävät toisiaan tuotetarjonnan osalta ja maantieteellisesti.


Kategoriat

  • unisport
  • työpaikka
  • rekry
  • rekrytointi
  • suunnittelija
  • tekninensuunnittelija

Yhteyshenkilöt

Sami Verno

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä +358 40 831 9497

Pekka Elo

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358 50 482 8281