Ohita

Uutisarkisto

  • Upeartin kuulumisia vuodelle 2020

    Upeartin taiteellinen johtaja Jorgos Fanaris avaa lyhyesti Upeartin suunnitelmia vuodelle 2020 ja siitä eteenpäin. Toiminta keskittyy pidempikestoisten taidehankkeiden koordinointiin ja toteuttamiseen, Upeart-taidefestivaalin pitäessä samalla ansaitun välivuoden.

  • Muuttuneita maisemia – uusimmat Upeart Festival 2019 -teokset Saloon, Iisalmeen, Tampereelle ja Espooseen

    Syksyn mittaan taidetta julkiseen tilaan tuonut Upeart Festival 2019 on paketissa! Hienoja teoksia, lahjakkaita taiteilijoita ja muuttuneita maisemia. Suomen suurimmassa julkisen tilan taidetapahtumassa toteutettiin tänä syksynä yhteensä kahdeksan teosta kuuteen suomalaiskaupunkiin. Neljä tuoreinta taideteosta valmistuivat Saloon, Iisalmeen, Tampereelle ja Espooseen.

  • Karhu juoksee kahdella seinällä: Jussi TwoSevenin teos valmistui Otaniemen lukion julkisivuun

    Taide on näyttävässä roolissa elokuussa 2019 toimintansa aloittaneen Otaniemen lukion julkisivussa. Uuden koulurakennuksen kahdelle seinälle on valmistunut ilmeikkäistä eläinhahmoistaan tunnetun kuvataiteilija Jussi TwoSevenin teos juoksevasta nuoresta karhusta. Elämää ja energiaa uhkuva taideteos on onnistunut vahvistamaan yhteishenkeä tilanteessa, jossa kaksi lukiota yhdistyy Otaniemen lukioksi.

  • Klik! – #upeartkisa haastaa valokuvaamaan taidetta

    Valtakunnallinen Upeart-taidefestivaali on ilahduttanut arkiympäristöjä ympäri Suomen jo kolmena vuotena. Syyskuisin järjestettävän festivaalin myötä on toteutettu yli 50 upeaa taideteosta eri puolille maata. #upeartkisa kannustaa tutustumaan julkiseen taiteeseen ja haastaa ihmiset ympäri maan valokuvaamaan festivaalin teoksia.

  • Upeart tarjoaa ilmaisen työtilan kolmelle nuorelle taiteilijalle

    Upeart haluaa tukea kolmea alle 25-vuotiasta visuaalisten taiteiden taiteilijaa antamalla mahdollisuuden täysin ilmaiseen ja vastikkeettomaan työhuonepaikkaan. Paikka tarjotaan taiteilijoille täysin kuluitta 8 kk:n ajaksi taiteellisen työskentelyn syventämiseen ja verkostoitumiseen. Työtila sijaitsee mahtavalla paikalla Helsingin Vallilassa Nilsiänkatu 10:ssä.

  • Valotaiteen lumoa: Koe Karakallio Creative -tapahtuma 10.‒11.11.2018 Espoossa

    Koko perheen tapahtuma Koe Karakallio Creative järjestetään 10.-11.11. klo 17-21 Espoon Karakalliossa. Koko perheen ilmaisessa taidetapahtumassa koet lumoavaa valotaidetta, voit osallistua työpajoihin, asettua interaktiiviseen installaatioon ja kokea paljon muuta hauskaa ja mielenkiintoista. Kamera kannattaa ottaa mukaan.