Tiedote -
UPEA17-taidefestivaalin kaikki teokset valmiita
UPEA17-taidefestivaalin kaikki teokset ovat nyt valmiita ja ihmisten ihailtavina ympäri maan. Näyttäviä teoksia syntyi kaikkiaan 21 yhteensä 13 suomalaiskaupunkiin. UPEA-festivaali on Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.
"Olemme erittäin tyytyväisiä siihen kuinka paljon yhteisöllistä toimintaa ja keskustelua teokset ovat synnyttäneet ympäri Suomen. Heti ei tule mieleen toista taidetapahtumaa, joka olisi herättänyt yhtä paljon reaktioita sekä mediassa että yksittäisten ihmisten keskuudessa", kertoo UPEA17-festivaalin pääkuraattori Jorgos Fanaris.
Festivaalin teokset toteutettiin kotimaisten ja kansainvälisten huipputaiteilijoiden voimin. Vuosittaisen festivaalin järjestää Upeart-yhdistys.
UPEA17-festivaalin myötä syntyneet teokset:
Espoo
Artez. Luontoteemoista ammentava, asuintalon kolmelle seinälle levittäytyvä maalaus Matinkylässä.
Dulk. Sadunomainen, pohjoisiin mielikuvitusmaisemiin sijoittuva teos 'Northern delights' Kivenlahdessa.
Teemu Mäenpää. Lähimmäisenrakkautta huokuva ja yhteisöllinen, paikallisesta pariskunnasta inspiraationsa saanut muraali Karakalliossa.
Helsinki
Fintan Magee 'Balancing act', Apolo Torres 'Temperature' & Pat Perry
Kolmen 8-kerroksisen talon muraalisarja Kontulassa. Ainutlaatuisen teossarjan yleismaailmallisia teemoja ovat yhteisöllisyys, yksilöllisyys, perhe ja kasvaminen. Kukin taiteilija on lähestynyt teemaa omasta näkökulmastaan haluamallaan tavalla.
Hämeenlinna
Guido van Helten. Fotorealistinen teos 56m korkean viljasiilon seinässä. Pohjoismaiden korkein muraaliteos, joka ulottautuu kahden vierekkäisen siilorakennuksen ulkopinnoille. Kaunis teos pohjautuu taiteilijan Hämeenlinnassa ottamiin valokuviin paikallisista ihmisistä.
Hyvinkää
Jani Leinonen. 300 neliömetrin suuruinen, muraalia ja installaatiota yhdistelevä ulkotaideteos taiteilijan vanhassa kotikaupungissa. Kantaaottavassa teoksessa pyöritellään tuttuja brändejä ja logoja runomuodossa sekä liikutaan mainonnan ja kaupallisuuden rajapinnoilla.
Jyväskylä
Millo. Festivaalin ensimmäisenä valmistunut muraali 'Keep me' yhdeltä urbaanin taiteen kansainvälisesti kysytyimmistä tekijöistä. Teoksessa pureudutaan muistojen säilyttämisen tärkeyteen syksyisissä tunnelmissa.
Onur. Ilmastonmuutoksen teemaa ja luonnonvarojen ylikulutusta käsittelevä teos 'The Last Cocktail', jossa on myös uv-valon avulla hämärässä loistava ulottuvuus.
Joensuu
Telmo Miel. Arvostetun taiteilijakaksikon kerroksellinen ja monitulkintainen teos 'Cozy like a cold forest'. Teos sijaitsee uudisrakennuksen päätyseinässä.
Kemi
Eero Lampinen. Palkitun suomalaiskuvittajan ensimmäinen muraaliteos koulurakennuksen seinässä. Teoksessa pohdiskellaan modernia teknologiaa, oppimista ja nykyihmisen luontosuhdetta.
Kotka
Smug. Festivaalin viimeisenä valmistunut, hämmästyttävän tarkka ja taidokas teos muraalitaiteen huippunimeltä.
Lahti
Messy Desk. Sarjakuvamainen ja raikkaan värikylläinen teos 7-kerroksisessa talossa Mukkulassa.
Roberto Ciredz. Harmoninen ja rauhaa huokuva maalaus 'Blue Moment' toimistotalon päätyseinässä.
Rovaniemi
Andrea Wan. Säväyttävä, perinteisiä esitystapoja ja surrealistisia vivahteita yhdistelevä teos palkitulta kuvittajalta.
Sipoo
Rustam Qbic. Harvinainen, kokonaisen talon kiertävä maalaus Nikkilässä. Teos käsittelee kasvamisen ja oppimisen aihepiirejä tarinamaisessa muodossa.
Turku
Jussi TwoSeven. Viisimetriseen tornirakennelmaan maalattu installaatiomainen teos 'The Owl' Varissuolla.
Vesod. Ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä ja tasapainoa käsittelevä tuplamuraali kahden vierekkäisen asuintalon päätyseinässä Runosmäessä.
Wasp Elder. Valokuvaaja Eino Mäkisen vanhaan valokuvaan pohjautuva, sukupolvien välistä harmoniaa pohdiskeleva maalaus Kerttulinkadulla.
Vaasa
Ricky Lee Gordon. Meditaation perinteistä ammentava teos 'Rest in stillness like sky mountain lake' käsittelee hiljentymisen ja rauhoittumisen teemoja kaupunkielämän keskellä.
Tarkemmat tiedot kaikista teoksista ja festivaalista www.upeart.com
Valokuvia median käyttöön UPEA17-festivaalin teoksista täältä.
Lisätiedot ja kysymykset:
Jaana Liiri
+358 46 6244631