Uutinen -

Lundgren, Van Damme ja Vuohimies

Total Recall

SCI-FI Yhtiö nimeltä Rekall kykenee tekemään unelmista todentuntuisia muistikuvia. Tehdastyöntekijä Douglas Quaidin mielestä tämä kuulostaa houkuttelevalta tavalta hankkia hieman vaihtelua turhauttavan arjen keskelle. Kun toimenpide sitten meneekin pahasti pieleen, Quaidista tulee pahaksi onnekseen takaa-ajettu…

Universal Soldier: Day of Reckoning

TOIMINTA Herätessään koomasta John saa kauhukseen tietää, että hänen perheensä on murhattu julmassa ryöstössä, hän päättää kostaa syylliselle. Johnin tilanne synkkenee kuitenkin entisestään, kun hän saa peräänsä määrätietoisen UniSolin ja alkaa ymmärtää, että on itse vain pieni osa suurempaa suunnitelmaa.

Goats

KOMEDIA Ellis on lähdössä kotoaan Tucsonista itärannikolle opiskelemaan. Hänen on jätettävä samalla omalaatuinen hippiäitinsä ja ainoa isähahmo, jonka hän on koskaan tuntenut, Vuohimies.

Samantha
Koko 1. – 2 kausi

Kiinteistönvälittäjä Samantha Newly herää koomasta täysin muistinsa menettäneenä. Hän ei tunnista vanhempiaan, ystäväänsä Denaa tai poikaystäväänsä Toddia. Samantha ei myöskään muista, ettei hän ole puhunut vanhemmilleen vuosiin eikä Denalle 7. Luokan jälkeen. Kun Samantha saa tietää vanhasta elämästään, hän vannoo muuttuvansa.

Criminal Justice
1. kausi

Ben Coulter lähtee yöllä ajamaan vanhempiensa mustalla taksilla. Liikennevaloissa nuori nainen hyppää kyytiin ja he viettävät yön yhdessä, alkoholin ja huumeiden kera. Seuraavana aamuna nainen on kuollut ja Ben ei muista mitä on tapahtunut. 


Linkit

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • serier
  • film
  • svod
  • tv
  • viaplay
  • vod

Yhteyshenkilöt

Erika Miramo

Lehdistön yhteyshenkilö +358 40 548 5777

Max Andersson

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Sport Communications +46 73 699 19 66

Anna Chrona

Lehdistön yhteyshenkilö Acting Head of Brand & Communications +46 76 494 09 50