Uutinen -
Niitä, näitä ja häitä
Kill Bill Vol 1 & 2
Uma Thurman on Mustamamba, viiden hengen palkkatappajaryhmän yksi jäsen. Kun hän on menossa naimisiin, ex-pomo Bill järjestää häissä verilöylyn. Mustamamba kuitenkin selviää teurastuksesta hengissä ja herää muutaman vuoden päästä koomasta ja janoaa kostoa.
Never Back Down 2: The Beatdown
TOIMINTA Neljä eri lähtökohdista tulevaa vapaaottelijaa harjoittelee yhdessä entisen UFC-mestarin johdolla. Heidän on lopulta oteltava toisiaan vastaan ja paljastettava joukossaan oleva petturi.
Peace, Love & Misunderstanding
KOMEDIA Kireä newyorkilaisasianajaja Diane lähtee lastensa kanssa
hippiäitinsä maatilalle rentoutumaan. Aiemmasta tapaamisesta on kulunut jo
kaksikymmentä vuotta, ja pian Diane jälleen muistaakin, miksi aikoinaan
erkaantui pilveä polttelevasta ja kuuta ulvovasta äidistään. Edessä on
kuitenkin seikkailun, musiikin ja romantiikan täyteinen loma, joka muuttaa koko
perheen elämän.
Kampus Greek
Koko 1. – 6. Kausi
Kampus Greek sarjassa seuraamme yliopiston sisar- ja veljeskuntien jäsenten elämän ylä- ja alamäkiä. Nuorten elämät ovat täynnä kokelasrituaaleja, rakkautta, draamaa ja koulutehtäviä.
The Cult
Koko 1. kausi
Palkittu trilleri ihmisistä, jotka katoavat liittyäkseen mysteerisiin kultteihin ja heidän perheistään, jotka yrittävät pelastaa heitä. Tehtävä osoittautuu luultua vaikeammaksi, mikään ei ole sitä, miltä aluksi näyttää...
Linkit
Aiheet
- Taide, kulttuuri, viihde
Kategoriat
- tv
- svod
- streaming
- serier
- film
- vod
- viaplay