Uutinen -

Virolainen terveydenhoitopalvelujen sektori valmiina suomalaispotilaiden virtaan

Virolainen terveydenhoitopalvelujen sektori valmiina suomalaispotilaiden virtaan - virolaissairaalat, -klinikat ja laboratoriot esillä 11.-13.10. Terveys 2013 -messuilla 

Eduskunta sai syyskuussa käsiteltäväksi pitkään valmistellun lakiesityksen EU:n potilasdirektiivin mukaisesta rajat ylittävästä terveydenhuollosta, siihen liittyvistä menettelyistä ja hoitokulujen korvaamisesta. Vuoden alusta voimaan tuleva laki avaa suomalaispotilaille ovia Viroon, jossa julkisen sektorin sairaalat ja yksityisklinikat ovat valmiina ottamaan vastaan uutta terveysturismin aaltoa.

VIrolaiset hoito- ja tutkimusyksiköt, niitä operoivat yritykset ja alan yhteisöt esittäytyvät Helsingissä 11.-13. lokakuuta Messukeskuksessa pidettävillä Terveys 2013 -messuilla (osasto 7c51). Medicine Estonia -nimiseksi yhteisöksi järjestäytynyt palveluntarjoajien joukko korostaa edustajansa Tiina Mikkin suulla kolmea perussyytä sille, miksi Tallinnan-laivoilla nähtäneen jatkossa olutturistien ohella yhä useammin myös terveysturisteja.

"Ensinnäkin Suomessa THL:n juuri julkaiseman tilaston mukaan potilaalta kuluu esimerkiksi kaihileikkaukseen pääsemiseksi aikaa keskimäärin neljä ja puoli kuukautta lähetteen saamishetkestä. Medicine Estonian jäsensairaaloissa ja -klinikoilla vastataan suomalaisten tiedusteluihin kahden työpäivän kuluessa, ja vastaanotoille sekä operaatioon pääsee yleensä turhia jonottamatta", Mikk kertoo.

"Toiseksi suomalaiset ovat jo nyt, ennen direktiivin lopullista täytäntöönpanoa ottaneet monet Virossa tarjottavat hoito- ja hoivapalvelut vastaan kiittäen niitä erinomaisesta hinta-laatu-asiakaspalvelu -suhteesta. Totta, virolaislääkärit ovat erittäin korkeasti koulutettuja ja kansainvälisesti kouliintuneita ammattilaisia, heillä on käytössään uusimmat hoitotekniset laitteistot ja haastattelemani suomalaiset ovat luonnehtineet heitä avustavaa hoitohenkilöstöä miellyttävän potilaskeskeiseksi ja ystävälliseksi."

Mikkin mukaan on ymmärrettävää, että osa hoidoista ¬rajautuu jatkossakin Kela-korvausten ulkopuolelle. "Toki seuraamme mielenkiinnolla sosiaali- ja terveysministeriönne työryhmän kannanottoja siitä, mitkä palvelut lopulta listataan suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan kuuluviksi eli siten myös rajojen yli korvattaviksi." Toisaalta Viron yleinen hintataso on Mikkin mukaan niin paljon Suomea edullisempi, että vaativammatkin korvauksetta jäävät operaatiot mahdollisine sairaalapäivineen ja jälkitarkastuksineen voivat helposti olla kannattava henkilökohtainen investointi. 

Virossa sosiaaliministeri Taavi Rõivas lausui hiljattain Postimees-lehdelle uskovansa, että virolaisten terveydenhoitopalvelujen vienti ja kansainvälinen markkinointi on maalle hyödyksi, sillä se vahvistaa myös paikallisen palvelutarjonnan resursseja eli Kelaa vastaavan Eesti Haigekassan rahoituspohjaa. (Lähde: http://www.postimees.ee/1829010/valitsus-kiitis-heaks-patsiendidirektiivi) Medicine Estonian Tiina Mikk muistuttaa kuitenkin, että direktiivin perusidea eli palvelujen ja potilaiden vapaa liikkuvuus yli rajojen on tuonut jo näkyville tiettyjä merkkejä siitä, että potilasvirtaa lähivaltioista alkaa suuntautua myös Suomeen.

Vuoden 2014 alusta alkaen suomalaiset voivat täysimittaisesti hyödyntää EU:n potilasdirektiiviä eli hakeutua edistyksellisten hoitopalvelujen pariin Viroon, ja saada hoitokuluistaan Kela-korvausta. Virossa suomalaispotilaiden terveydestä huolehditaan monille jo tutussa ja turvallisessa ympäristössä ¬¬– maa ja sen sairaalat ovat mm. arvostetussa The Lancet -lääkärilehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Euroopan viiden turvallisimman hoitopaikan joukossa Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin rinnalla (leikkausten jälkeisillä komplikaatiokuolemilla mitattuna, tutkimusotanta 46 539 potilasta). Hoitotekninen laitteisto on modernia, ja maan e-terveyspalvelut ovat OECD:n ja Euroopan Komission mittarein sekä saatavuudeltaan että käytettävyydeltään Euroopan parhaita.

Tuoretta tietoa virolaisista terveydenhoitopalveluista, niitä tarjoavista hoitoyksiköistä ja Medicine Estonia -yhteisöstä on luettavissa osoitteesta www.medicineestonia.eu.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tiina Mikk, Medicine Estonian kehityspäällikkö

Puh. +372 511 4174

E-mail: tiina.mikk@medicineestonia.eu 

Medicine Estonia on terveydenhoitopalveluja tarjoavien virolaisten sairaaloiden, laboratorioiden, klinikoiden, kuntoutuskeskusten jms. hoitoyksiköiden yhteisö, joka esittelee ja markkinoi jäsentensä palveluja kansainvälisesti. Yhteisö luo ja välittää yhteistyökontakteja alan yritysten välille sekä jakaa hoitopalveluja koskevaa tietoa aiheesta kiinnostuneille potilaille. Yhteisö ei kuitenkaan ole keskitetty ajanvaraaja eikä konkreettisten palvelujen tai lääkäri-potilas-yhteydenottojen välittäjä.


Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Yhteyshenkilöt

Toomas Tärk

Lehdistön yhteyshenkilö Aluejohtaja, Suomi Viron matkailun edistämiskeskus / Enterprise Estonia +358 400 262417