Blogikirjoitus -

Monityöurabloggaaja Mira: Kaamoksen valopilkut

Kesämme ei ollut mitenkään hellivä tänä vuonna ja syksy on ollut todella kostea ympäri maan.

Aurinkoa ei ole paljon näkynyt viime aikoina, joka luo illuusiota kokoaikaisesta illasta ja yöstä.

Itselläni tulee eteen joka syksy kausi, kun pimeys imee minusta mehut pois. Enkä varmasti ole ainut. Ihan sama lähdetkö vai tuletko töistä, koko ajan on pimeätä, harvaa tällainen innostaa.

Olen itse kahdesta neljään viikkoa todella väynyt ja yöllä tulee helposti nukuttua kymmenen tuntia. Itselläni varmasti toimisi kuukauden talviuni, kun uloskaan ei tee mieli lähteä, onhan siellä märkää ja kylmää.

Töissäkään ei aina tunnu, että olisi täydellä teholla liikenteessä ja tämä valitettavasti vaikuttaa työpanokseen tahtomatta.

Kaamos on väistämätöntä, mutta onko siihen vaipuminen myös?

Itse olen ruennut pakottamaan itseäni selättämään tämän ja repimään energiaa erinäisistä asioista. Aina se ei tietenkään onnistu, mutta pienistä puroista syntyy suuri joki. Jos ei tänä syksynä, niin ehkä kolmen vuoden päästä ollaan sellaisessa tilanteessa että itseään miellyttää.

Pimeydessä on myös hyviä puolia. Voi nauttia kynttilöistä, valoista, takasta ja tähdistä – näistä kannattaakin etsiä iloa. Värikkään kasvin ostaminen on myös jotain mitä kannattaa kokeilla, kuulostaa hassulta, mutta se omalla oudolla tavallaan toimii.

En ole lähtenyt itse mukaan näihin valoa antaviin herätyskelloihin, mutta moni on myös niitä kehunut.

Konkreettinen tekeminen myös toimii; televiso kiinni ja ulos. Lenkille lähtö on ihan super, mutta tähänkin kynnys on aika suuri syksyllä. Jos ei muuta niin näyteikkuna ostoksille tai pitkästä aikaa kirjastoon etsimään hyvää romaania tai käsityökirjaa. Lankakaupan kautta kotiin ja opettelemaan villapaidan kutomista.

Itse olen ehtinyt kokeilemaan yhtä sun toista asiaa, mutta kyllä se tärkein on miten ajattelet sen asia. Jos mietit ettei jostain tule mitään, niin ei varmasti tule. Eikä kuulukaan tulla jos ainut asia mikä päässä huutaa on ”ei”. Itse opettelen koko ajan asennoitumaan tekemällä erinäisiä positiivisuus harjoituksia ja etsimällä netistä kivoja aforismeja. Voi kuulostaa hassulta tuokin, mutta itselleni toimii.

Muuta negatiiviset asiat positiivisiksi ja kestity hymyilemiseen. Jos hymyllä saa jollekin toiselle hyvän mielen, kyllä siinä itsekin rupeaa piristymään. Aloita aamu 5-10 minutin joogalla, netistä löytyy todella hyviä tutorial videoita tähän. Ja jos jonain päivänä vain väsyttää eikä millään jaksa mitään, niin silloin nuku. Saatpahan univelkoja pois.

Arjesta löytyy monta pientä valopilkkua ja niitä voi tehdä lukemattomasti lisää. Mitä olet halunnut osata, mutta ei ole ollut aikaa? Syksy on täydellistä aikaa tähän.

Mira Vanhanen

Matkailualalta valmistunut, ravintola-alaan rakastunut ja nykyisin lentoemäntänä työskentelevä monityöurabloggari.

Aiheet

  • Työelämä

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105