Monityöurabloggaaja Tanja L: ​Työhuoneessa on taikaa

Monet läppärityöntekijät viettävät nykyaikaan päivitettyä nomadielämää. Itsensätyöllistäjien toimisto on usein siellä, missä läppäri ja nettiyhteyskin – oli miljöönä sitten lähipuisto, jokin kaupungin kahviloista tai mökkiterassi järvinäkymällä. Monella työpaikallakin nimetyt työpisteet ovat historiaa, ja avokonttorissa tehdään töitä siellä, minne aamuisin mahtuu asettumaan.

Minusta ajatus on tuntunut aina hieman vieraalta. Pakon sanelemana avaan toki läppärin junassa tai lounaskahvilassa, mutta kaikista mieluiten teen töitä oman työhuoneeni rauhassa – lintukodossa, jonka olen saanut rakentaa itse ympärilleni. Omat erilliset työhuoneet olivatkin merkittävin ostopäätökseen vaikuttanut tekijä viime kesänä uutta kotia ostaessamme.

Uusi työhuone ei kuitenkaan asettunut uomiinsa hetkessä. Alkusyksystä sain sattuman kauppana unelmieni työpöydän; täyspuisen, vanhan ja tilavan. Muut huonekalut olivat pitkään siellä, minne ne muuton yhteydessä jätettiin. Syksyllä työkiireet veivät mennessään ja pimeyden edetessä keskeneräiset nurkat olivat vanhan sananlaskun mukaisesti poissa silmistä, poissa mielestä.

Kevään aikana päätin viimeinkin ryhdistäytyä. Kävin kaikki ympärille vaivihkaa syntyneet tavarakasat ja kirjapinot läpi, möin ylimääräiset studiovalot jaloista pyörimästä ja konmarilaisesti päätin, etten halua näkökenttääni mitään, mistä en pitäisi todella paljon. Nostin yhden merkityksellisen vedoksen viime vuoden valokuvanäyttelystäni kunniapaikalleen työhuoneen päätyseinälle – muita tauluja se ei edes tarvitse ympärilleen.

Pariin asiaan en ole vieläkään löytänyt ratkaisua. Mitä tehdä sille pientavaran virralle, joka löytää tiensä jokaiseen tyhjillään olevaan laatikkoon, kulhoon ja rasiaan? Epäilen, että työhuoneessani sijaitsee musta aukko, joka vetää puoleensa kaikki maailman klemmarit, käyntikortit, epämääräiset piuhat, käsivoiteet ja paperiset esitteet, joilla ehkä joskus saatan tehdä jotain.

Toinen haaste on juttuportfolio. Se, että julkaistujen juttujeni pino kasvaa koko ajan, on toki positiivinen asia, mutta vielä en ole keksinyt, miten saisin lehtileikkeet järjestelmällisesti talteen niin, että ne olisivat helposti selailtavissa myöhemmin? Lehtiä täynnä oleva pahvilaatikko työhuoneeni nurkassa tuijottaa minua tälläkin hetkellä odottavasti.

Ratkaisettomista haastekohdista huolimatta rakastan nykyistä työhuonettani syvästi. Olen ympäröinyt itseni silmääni ja sieluani miellyttävillä sävyillä, elementeillä ja materiaaleilla. Työhuoneestani löytyy jotain kutkuttavaa kaikille aisteille: vain katsetta nostamalla voin seurata valtavasta ikkunasta avautuvaa maisemaa vihreälle pihamaalle. Laadukas kaiutin oli kertaostoksena kallis, mutta maksaa itsensä takaisin fiilikseen sopivan musiikin soljumana motivaationa. Kirppareilta mukaan tarttuneet pienet pöytälamput ja tuikut luovat tunnelmaa, ja yksi kunnollinen työvalaisin takaa sen, että läppäriä jaksaa hakata yömyöhään ilman väsyneitä silmiä ja päänsärkyä. Tuoksukynttilöille ja suitsukkeillekin löytyy oma alustansa lipaston päältä.

Työhuoneeni kruunaa oma sisäänkäynti ulkoa – kunhan vaan saisin aikaiseksi raivata sen edustan kierrätykseen matkalla olevista jätesäkeistä.

Tanja Lupari

Bloggaaja on journalismin aikuisopiskelija, viestinnän freelancer ja ikuinen maalaistyttö. Elämää kahden kodin välillä, maalla ja kaupungissa, voit seurata osoitteessa www.casa-x.blogspot.fi.