Uutinen -

VMP Group ja Pekka Hyysalo aloittivat yhteistyön – Hyysalo vauhdittamaan erityisesti nuorten työllistymistä

VMP Group haluaa tuoda taistelijan asennetta ja positiivista energiaa omaan toimintaansa aloittamalla yhteistyön Pekka Hyysalon kanssa. VMP Group ja Hyysalo sopivat kolmivuotisesta yhteistyöstä tammikuun lopussa. Hyysalo on mukana yhtiön markkinoinnissa ja asiakastilaisuuksissa. VMP Group tukee puolestaan Turussa sijaitsevan FightBack-kuntoutustilan toimintaa. Maaliskuussa 2016 avatussa tilassa esimerkiksi päävamman saaneet voivat kuntouttaa itseään maksutta Vasa-konseptin mukaisin yksilöllisin harjoittein.

Pekka Hyysalo on innostunut yhteistyöstä VMP Groupin kanssa ja hän uskoo voivansa rohkaista erityisesti nuoria työnhaussa ja työllistymisessä.

Olen erittäin iloinen FightBackin yhteistyöstä VMP:n kanssa, sillä näin koen olevani osaltani mukana tarjoamassa uusia mahdollisuuksia. Etenkin nuoret voivat jopa kokea olevansa hieman hukassa siirtyessään työelämään ja VMP on monille heistä ratkaisu, Hyysalo summaa.

Pekka Hyysalon vahva tarina ja huumorintaju ovat tehneet vaikutuksen VMP:läisiin. Toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen on varma, että Pekka Hyysalon rohkeus ja sitkeys toimivat kannustavana esimerkkinä kaikille, mutta erityisesti nuorille.

Me kaikki voimme ottaa oppia Pekasta. Erityisesti nuorten on tärkeää muistaa, että työnhaussa sitkeys kannattaa, vaikka se saattaakin olla rankkaa puuhaa. On mentävä rohkeasti kohti omia unelmiaan. Meidän kauttamme Pekka voi myös kertoa omaa tarinaansa entistä laajemmalle yleisölle, Hakkarainen sanoo.

Freestylelaskija Pekka Hyysalo oli vasta 19-vuotias, kun hän loukkaantui vakavasti vuonna 2010. Hyysalo kuntoutui ennätysajassa ja nyt hän on kysytty puhuja ja positiivisen ajattelun lähettiläs luomansa FightBack-brändin kautta.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen, VMP Group, puh: 040 307 5001,
Sari Kanti-Paul, FightBack, sari@fightback.fi, 050 538 62 43

Hyysalo_

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • fightback
  • pekka hyysalo
  • vmpgroup

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105