Tiedote -

VMP Urapalvelu tarjoaa elämyksiä työtä hakeville nuorille

VMP näkyy ja kuuluu isosti Hartwall Arenalla pitkän yhteistyön saattelemana. Jokereilla, VMP:llä sekä Helsingin Ohjaamolla on yhteisenä kohderyhmänä ja intressinä nuoret ja heidän hyvinvointi. VMP halusi tarjota elämyksen Helsingin Ohjaamon työtä etsiville nuorille vapaalippujen muodossa KHL-otteluun Hartwall Arenalle.

VMP Urapalvelu muisti Helsingin Ohjaamon työtä hakevia nuoria jääkiekkoelämyksellä Jokereiden matsiin. Vapaa-aika ja urheilu ovat vastapainoa kovalle työlle ja kohottavat mielialaa. Ohjaamon kehittämiskoordinaattori Siisi Hirvikoski ilahtui kovasti VMP Urapalvelun lahjoittamista lipuista.

-Lippujen saanti merkitsee nuorille heidän huomioimistaan ja tämä hieno ele korostaa myös vapaa-ajan tekemisen merkitystä. Kiitos siitä nuorten puolesta, Hirvikoski kertoo.

Helsingin Ohjaamo on tehnyt yhteistyötä VMP:n kanssa jo neljän vuoden ajan. Yrityskoordinaattori Tuulia Kaltio-Rauhala kertoo, että useat kymmenet nuoret ovat työllistyneet Ohjaamon kautta VMP:lle. Hän pitää yhteistyötä tärkeänä ja nuorille hyvänä mahdollisuutena päästä alkuun työelämässä.

-Järjestämme rekrytointitapahtumia, joissa on 10-20 työnantajaa kerrallaan. Kaikessa toiminnassamme tavoitteena on, että työnantajan rekrytarpeet ja työnhakijan tarpeet kohtaavat ja päästään etenemään kohti työtä. Tilaisuudet mahdollistavat nuorten työllistymisen matalalla kynnyksellä ja antavat kokemusta, jota monella ei vielä ole.

Apua elämän eri tilanteisiin

Ohjaamo on suunnattu 15-29–vuotiaille helsinkiläisille nuorille. Tukea ja apua on tarjolla työnhausta asumisessa askarruttaviin kysymyksiin. Myös työelämän lupa- ja korttikoulutusten suorittaminen on mahdollista, joilla voidaan edistää omaa työnhakua. VMP Urapalvelu on myös nuorten asialla Nuoret töihin ja Nuoret kohti työtä hankkeissa, joissa rekrytoinnin asiantuntijat auttavat nuoria löytämään oman polkunsa työelämässä

- Oman urapolun löytäminen askarruttaa monia nuoria. Tarvitaan monipuolista sparrausta ja konkreettista tukea nuorille, jossa häntä kuullaan ja edetään tekemisen kautta kohti omaa tavoitetta. Niissä asioissa Ohjaamon moniammatillinen työ auttaa nuorta, Hirvikoski lisää.

VMP:n isännyysottelu järjestetään Hartwall Areenalla pe 23.11. Jokereiden kohdatessa Barys Astan jännittävässä ottelussa. 

Aiheet

  • Yritystoimi

Olemme 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille on ydinosaamistamme. Tarjosimme työtä ja toimeentuloa vuonna 2017 noin 4 000 asiakasyrityksen palveluksessa yli 16 000 henkilölle 37 paikkakunnalla Suomessa. Perheyrityksenä aloittanut VMP on nykyään osa VMP Oyj – konsernia, joka on listattu Helsingin pörssin First North-listalle.

VMP-konserni on suomalainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen valikoiman henkilöstövuokrauksen, rekrytoinnin ja organisaation kehittämisen sekä itsensätyöllistämisen palveluita. VMP:n tehtävänä on auttaa yrityksiä ja ihmisiä menestymään muuttuvassa työelämässä. VMP palvelee asiakkaitaan Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa ja sillä on rekrytointipisteet Virossa ja Romaniassa. VMP-konserniin kuuluvat VMP Varamiespalvelu-, Staffplus-, Personnel-, Eezy- ja Alina-brändit.

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105