Uutinen -
Valoisa Annukka Larsen johtaa WSP:n valaistustiimiä
Laajat ulkovalaistuksen asiantuntija- ja projektitoiminnan taidot omaava Annukka Larsen on nimitetty johtamaan 1.10.2019 alkaen valaistussuunnittelun tiimiä Design Studiossa. Tehtävää hoidetaan yhteistyössä yksikönpäällikkö TaM Pia Salmen kanssa.
Design Studiossa on kaksi vahvaa osaamisaluetta: kaupunkimuotoilu ja valaistussuunnittelu. Pia keskittyy jatkossa kaupunkimuotoiluun sekä WSP:n monialaisiin ja strategisiin tehtäviin. Yhteinen visiomme on toimia innostaen ja toteuttaen kestävää, elämyksellistä ja kaikille toimivaa ympäristöä.
Annukka on toiminut lähes 20 vuotta arkkitehtonisen ympäristön valaistussuunnittelijana. Kehittävintä aikaa on ollut 10 vuotta Jyväskylän Valon kaupunki -projektin koordinaattorina. Valon kaupungissa hahmottui konkreettisesti, miten valaistus parhaiten integroidaan kaupunkisuunnitteluun aina kaavoituksesta toteutusvaiheeseen, ja mitä asioita ylläpidon kannalta tulee huomioida.
Ensimmäinen vuosi WSP:llä on ollut todella kiinnostava. Annukka on laatinut kaupunkien valaistusohjeistuksia ja yleissuunnitelmia sekä suunnitellut valoinstallaatioita, julkisivu- ja taideteosvalaistuksia ja julkisten sisätilojen valaistusta. ”WSP:n monialaisessa suunnittelijajoukossa työskenteleminen on ollut avartavaa, ja joka päivä ilahtuu siitä, miten taitavien ja mukavien työkavereiden kanssa saa tehdä töitä. Työtiimien kokoamisessa on hienointa ollut se, että aina löytyy kokenut asiantuntija mitä erityisimpiin tehtäviin”, pohtii Annukka.
Annukalle tulevaisuuden valaistussuunnittelun innostavin aihe on hänen kehittämänsä ”Urbaanin valosaasteen selvitys ja toimintamalli kaupungeille” -työ, jota parhaillaan laaditaan Helsingin kaupungille. Inspiraatiota arkeen tuovat valotapahtumat, Guerrilla Lighting -tempaukset ja oivaltava valotaide.
Aiheet
- Arkkitehtuuri
Kategoriat
- valaistussuunnittelu
- kaupunkisuunnittelu
- valaistus