Skip to content
Löfbergs ottaa haltuun uuden suomalaisen areenan

Press release -

Löfbergs ottaa haltuun uuden suomalaisen areenan

Suomi on tärkeä markkina-alue Löfbergsille. Ruotsalainen kahvinpaahtimo on lisännyt viimeisen vuoden aikana myyntiään kahvinjanoisessa Suomessa voimakkaasti. Yhteistyö Lahden Pelicansin ja Isku Areenan kanssa vahvistaa tuotemerkin asemaa entisestään.

- Kasvustamme huolimatta markkinaosuutemme on edelleen melko pieni Suomessa ja siksi olemme päättäneet liittyä suurten toimijoiden joukkueeseen. Näin lisäämme näkyvyyttämme sekä Löfbergsin herkullisen kahvin tunnettavuutta Suomessa, Löfbergsin markkinointijohtaja Leif Sjöblom kertoo.

Yhteistyö SM-liigassa pelaavan Landen Pelicansin ja Isku Areenan kanssa tuo mukanaan suuren näkyvyyden areenalla, johon mahtuu noin 5000 katsojaa. Jatkossa areenan kävijät pääsevät luonnollisesti nauttimaan Löfbergsin kahvista.

Edustus useilla areenoilla
Tämä ei ole ensimmäinen areenan valloitus Suomessa. Vuosi sitten Löfbergsistä tuli noin miljoona kävijää vuosittain vetävän Hartwall Arenan virallinen kahvikumppani, ja kuukausi sitten julkistettiin, että myös Suomen kansallisnäyttämöllä, nimittäin Helsingin kaupunginteatterissa, saadaan nauttia Löfbergsin kahvia.

- Ajatuksena on tietenkin tuoda yhä useampien kuluttajien, ravintoloiden ja kauppojen tietoisuuteen kahvimme herkullinen ja voimakas luonne, Leif Sjöblom toteaa.

Lisätietoja:
Leif Sjöblom, markkinointipäällikkö, Löfbergs, +46 5414 01 42, leif.sjoblom@lofbergs.se


Topics


Löfbergs is one of the largest family-owned coffee roasters in the Nordic countries. The company has 300 employees and a turnover of SEK 1.5 billion. The head office is situated in Karlstad, Sweden and the company has its own roasting-houses in Sweden, Norway, Denmark and Latvia. The company was founded in 1906 and is today one of the world's largest importers of ecological and Fairtrade labelled coffee. Löfbergs also owns the tea brand Kobbs.

Contacts

Anders Thorén

Anders Thorén

Press contact Head of Corporate Communications +46 703 55 64 22

Related content

Welcome to Löfbergs!

The Swedish based coffee group Löfbergs is a Family Business founded in 1906. We are 340 coffee lovers operating in ten core markets in Europe, sharing the passion for taste, trends and sustainability. We have a turnover of SEK 2,7 billion and is one of the world's largest purchasers of organic and Fairtrade-labeled coffee. The group includes the brands Löfbergs, Peter Larsen Kaffe and Kobbs.