Blogginlägg -

Linda on ensimmäinen Suomessa

Linda Liljeström on Verismon ensimmäinen työntekijä Suomessa. Haastattelimme häntä saadaksemme kuulla hänen ajatuksensa alasta, antropologian yhdistäminen työhön sekä miltä tuntuu olla uusi työntekijä työpaikalla.

LINDA LILJESTRÖM, PROJEKTIASSISTENTTI, SUOMI-TOIMISTO

Mistä hämmästyit eniten aloittaessasi Verismolla?

Siitä, että on olemassa yrityksiä, jotka eivät käytä järjestelmäratkaisuja kyvykkyyksien johtamiseen. Ajatus tuntuu mahdottomalta! Miten he pärjäävät? Luulen, että kun ottaa käyttöön Verismo HR:n, ei voi ymmärtää miten koskaan on pärjännyt ilman. On vaikea päihittää ohjelman jossa saa kaiken – todellakin kaiken – koottuna yhteen paikkaan, joka lisäksi on sekä näppärä että helppokäyttöinen.

Miten luulet taustasi antropologina tulevan hyödyksi?

Antropologina olen kiinnostunut pienistä asioista ja ajattelen, että niiden kautta voin oppia isommista asioista. Uskon, että tarkastellen yksityiskohtia, voin ymmärtää isompia kokonaisuuksia ja tällä tavalla myös havaita esimerkiksi sekä eroja, että yhtäläisyyksiä asiakkaiden välillä. Tämä tulee olemaan hyödyksi sekä ongelmanratkaisussa, että järjestelmäratkaisun sopeuttamisessa olemassa oleviin tarpeisiin.

Miltä tuntuu tulevaisuus Verismolla?

On inspiroivaa, kun lähietäisyydeltä saa seurata mitä ”kulissien takana” tapahtuu ja itsekin olla yksi niistä, joka on luomassa tulevaisuuden HR-ratkaisuja. Uskon ehdottomasti integrointeihin eri ratkaisujen kesken, esimerkiksi niin, että oma LinkedIn-porofiili on osa profiilia Verismo HR:ssä. Minun sukupolveni ei halua kuluttaa aikaa kirjoittaakseen saman asian moneen otteeseen, vaan näemme mahdollisuuksia luodaksemme tehokkaamman ajankäyttön.

Onko sinulla vinkkejä muille, jotka ovat uusia työpaikallaan?

Uskalla kysyä! En edes tiedä kuinka monta kysymystä jo olen esittänyt. Aloitteellisuus pidetään aina arvossa, ja erityisesti minulle, joka tekee töitä toisella puolella lahtea muista verismolaisista, aloitteellisuus on välttämätöntä. Älä myöskään stressaa, ellet heti ymmärrä tai osaa kaikkea. Uuden oppiminen vie aikaa. Kohtalaista ymmärrystä parempi on, että alusta alkaen on perusteellinen. Oppia pienten asioiden kautta ymmärtääkseen isoja kokonaisuuksia, antropologin ajatusmaailman mukaisesti.

Ämnen

  • Arbetsliv

Kategorier

  • verismo hr
  • finland
  • intervju

Regioner

  • Stockholm