Uutinen -
Miten koira kannattaa varustaa talveen? Katso vinkit
Koira pitää yleensä yhtä vähän kylmästä viimasta ja räntäsateesta kuin omistansakin. Moni pitää koiran pukemista viimaa ja sadetta vastaan turhana hömpötyksenä, mutta toisinaan se on jopa välttämätöntä koiran terveyden kannalta. Katso mitä varusteita pitäisi löytyä koiran kuin koiran talvivaatekaapista.
Monien eläinlääkärien ja eläinhoitajien mukaan koiran pukeminen huonolla kelillä on suorastaan välttämätöntä, jotta koira pysyy terveenä. Kylmä talvinen räntäsade on paitsi epämiellyttävä turkilla monta kertaa päivässä, se myös altistaa erilaisille sairauksille lihasjännityksistä niveltulehduksiin. Koiran terveyden kannalta jokaisen koiran olisi hyvä omistaa edes ohut sadesuoja, vaikka turkki olisi paksu ja pitkä ja koira tottunut ulkoiluun.
Sääolosuhteet rasittavat koiran turkkia
Koiran talvivarusteilla on terveyden lisäksi valtavasti käytännön merkitystä. Kylmä vesi- ja räntäsade sekä kova kylmä tuuli vaivaavat sekä kaupungissa että maalla ulkoilevia koiria, ja vaurioittavat hoitamattomana näiden turkkeja. Suolatut ja hiekatut tiet ovat taas erityisesti kaupunkikoirien riesa. Suola takertuu turkkiin ja koiran iholle, jossa se aiheuttaa kutinaa ja allergisia reaktioita. Koiran tassuissa suola ja muut tiestä lähtevät epäpuhtaudet saattavat myös aiheuttaa ongelmia.
Metsässä lenkkeillessä taas maasta ja puista tarttuvat roskat aiheuttavat päänvaivaa etenkin pitkäkarvaisten koirien omistajille. Turkkiin takertuu risuja, takiaisia, käpyjä, neulasia, joita on todella työläs puhdistaa pois. Nämä roskat olisi helposti vältettävissä aivan ohuellakin takilla tai liivillä.
Lumi tuo omat haasteensa
Talvella useimmat koirat nauttivat lumesta ja pääsääntöisesti se on koiran omistajankin mieleen, sillä lumisessa maastossa ulkoilu on siistiä ja helppoa koirien kanssa. Lumi tuo kuitenkin haasteita jokaiselle koiralle, oli se pitkä- tai lyhytkarvainen, sillä lumi kasaantuu paakuiksi koiran tassuihin. Kun jääpaakkuja on tarpeeksi, koira ei enää juokse, vaan alkaa järsiä paakkuja pois varpaidensa välistä.
Toisaalta lumi tarttuu myös karvoihin, aiheuttaen mahan alle ja kaulalle jäisiä paukkuja, joiden poistaminen ja puhdistaminen käy työstä eikä ole hyväksi turkille. Lumiongelma on helppo välttää tossuilla sekä takilla tai viitalla.
Sovita koiran varusteita
Lemmikkieläinliikkeitä ei ole enää joka kaupungissa, joten varusteet on nykyään helpoin tilata netistä. www.koiratarvikkeita.com -nettisivusto on yksi netin helpoimmista koiratarvikkeiden shoppailupaikoista, sillä sivustolla listataan kaikki suurimmat netissä koiratarvikkeita myyvät sivustot ja lemmikkikaupat. Sivusto kokoaa yhteen myös alennuskoodit ja tarjoukset näihin kauppoihin.
Koiran vaatteiden ja tarvikkeiden istuvuus on erittäin tärkeää koiralle, sillä huonosti istuva tuntuu myös huonolta päällä, pahimmillaan se ei suojaa eikä pysy päällä. Varusteita on siis tärkeää sovittaa kunnolla. Nettikaupasta tilaaminen ei estä vaatteiden ja tarvikkeiden sovittamista koiralle. Netistä voi tilata parikin eri kokoista takkia, joista sitten palautetaan epäsopiva. Useimmissa netin koiratarvikekaupoista on ilmainen toimitus ja varsinkin ilmainen palautus.
Näitä tarvikkeita koirasi tarvitsee talvella:
1. Töppöset
Suojaa pikkukoiran ja miksei isommankin koiran tassuja kylmältä ja estää jääpaakkujen muodostumista varpaiden väliin lumella ulkoillessa. Näin koira jaksaa ulkoilla kauemmin. Useinkaan kymmenen kilometrin lenkit lumisilla teillä eivät onnistu ilman tossuja.
2. Takki tai liivi
Takki on ehdoton varuste karvattoman tai ohutkarvaisen koiran talvivarustuksessa, sillä ilman takkia koira palelee heti. Takki ja liivi suojaavat pitkäkarvaista koiraa mahakarvojen paakkuuntumiselta sekä roskien ja lian tarttumiselta karvoihin. Se säästää myös omistajan hermoja varsinkin loska-aikana, sillä koira on paljon puhtaampi ulkoilun jälkeen.
Huomioi, että takki ei saa olla koiralle liian tiukka. Karvojaan pörhistämällä eläin suojautuu kylmää vastaan, saaden näin eristävää ilmaa karvojen sekaan. Jos takki on niin tiukka, että se latistaa selän karvat ihoa vasten, koiralla on varmasti kylmempi kuin ilman takkia. Valitse siis mieluummin väljempi malli, esim Pomppa, jolloin karvojen pörhistäminen onnistuu.
3. Heijastinliivi
Heijastimet ovat koiran henkivakuutus, aivan samoin kuin ihmisenkin, pimeällä liikuttaessa. Mikäli takissa tai liivissä ei ole tarpeeksi heijastimia, kannattaa hankkia erikseen heijastinliivi, joka puetaan vielä päällimmäiseksi. Myös talutushihna voi olla heijastavaa materiaalia.
4. Toppapuku
Pieni ja ohutkarvainen koira saattaa talvipakkasella tarvita kokohaalaria pystyäkseen mukavasti ulkoilemaan monta kertaa päivässä ja pidemmän aikaa kerrallaan. Aika usein koiralle riittää pelkkä takki, mutta jos koira on haluton tulemaan ulos ja näyttää viluiselta kannattaa kokeilla myös toppapukua.
5. Sadesuoja
Jokaisella koiralla kannattaa olla jonkinlainen sadesuoja, jonka voi pukea päälle sateella ja loskakelillä ulkoillessa. Selkänahkaa pitkin valuva jäinen talvinen sade ei ole koiralle miellyttävä ja terveellinen. Jotkut paksuturkkiset koirat taas nauttivat sateen viilentävästä vaikutuksesta. Sadesuoja ehkäisee myös turkin paakkuuntumista märässä sekä syksyn sotkuja sisällä.
Koiratarvikkeita.com on nettisivusto, joka kokoaa yhteen koira- ja eläintarvikkeita, ruokia ja muita tykötarpeita netissä myyvät kaupat. Sivustolla listataan myös koiratarvikekauppojen alennuskoodit ja alennusmyynnit.
Linkit
Aiheet
- Myynti
Kategoriat
- koiratarvikkeet
- koiran talvivarusteet
- koiratarvikkeita
- koiratarvikkeet netistä
- verkkokauppa
- nettikauppa
- alennuskoodi
- alennus