Uutinen -

Näin paljon Suomessa käytetään rahaa joululahjoihin – katso tilastot

Olemmeko jouluna nuukempia kuin muut? Tilastojen perusteella näyttää siltä, sillä muissa hyvinvointimaissa rahaa käytetään selvästi enemmän joululahjoihin ja joulun ajan kulutukseen.

Lelukaupat.fi tekemän tilastokatsauksen mukaan suomalaiset ovat joulun aikaan kitsaita verrattuna vertailumaihin. Suomalaiset käyttävät joululahjoihin keskimäärin vain 13,7 prosenttia kuukausituloistaan, vaikka tulotaso on eurooppalaisellakin mittapuulla keskimääräistä parempi. Vertailussa nuukempia olivat ainoastaan saksalaiset. Yhdysvalloissa käytetään suhteessa eniten rahaa joululahjoihin: jopa 29,3 prosenttia kuukausituloista. Lukua saattaa nostaa se, että Yhdysvalloissa on yleistä saada työpaikalla joulubonuksia, jotka käytetään joulun menoihin.

Tutkimukseen otettiin mukaan kymmenen eri maata: Euroopasta Iso-Britannia, Saksa, Tanska, Ruotsi, Norja ja Irlanti sekä Yhdysvallat, Australia ja Venäjä. Tutkimuksessa vertailtiin erilaisia joulun kulutukseen liittyviä tilastoja keskenään.

Halvat lahjat suomalaisten suosiossa

Suomalaisten kokonaislahjabudjetti on noin 305 euroa, mikä on kolmanneksi vähiten vertailumaista. Vain Saksassa (288€) ja Venäjällä (97€) käytetään vähemmän. Joulutuhlauksen kärkikolmikkoa pitiviät Yhdysvallat 800 euroa, Norja 544 euroa sekä Tanska 512 euroa.

Suomalaiset näyttävät satsaavan edullisiin lahjoihin. Suosituimpia lahjoja ovat suklaa ja karkit, vaatteet ja lelut. Lahjakorttien suosio on noussut vuosi vuodelta. Monet suosivat hintarajoja lahjoissa: lasten lahjoissa yleinen on 50 euroa, aikuisten lahjoihin ollaan valmiita käyttämään noin 30 euroa.

Suomessa lahjoja ostetaan mielellään etukäteen jouluruuhkien välttämiseksi. Viimeisten vuosien aikana marraskuun supertarjousviikonloppu eli Black Friday, jota vietetään huomenna 24. päivänä marraskuuta, on ollut tärkeä päivä joululahjojen hankinnassa.

Jouluun kulutetaan joka vuosi enemmän

Jouluajan kokonaiskulutus kasvaa noin neljä prosenttia vuosittain. Viime vuonna Suomessa kulutettiin noin 4,7 miljardia euroa, kun kulutuksen kehdossa Yhdysvalloissa joulunajan kulutus nousi noin yhteen biljoonaan dollariin (miljoona miljoonaa).

Euroopan maista suurin kuluttaja on Iso-Britannia, jossa jouluun käytettiin viime vuonna noin 81 miljardia euroa. Toiseksi suurin kokonaiskulutus oli Saksassa, jossa kokonaiskulutus nousi 60 miljardiin euroon. Naapurimaamme Ruotsi puolestaan kulutti kokonaisuudessaan 77,7 miljardia kruunua eli noin 7,9 miljardia euroa.

Lelukaupat.fi on kymmenien leluverkkokauppojen valikoimaa ja tarjouksia kokoava nettisivusto, joka auttaa kuluttajia ennen kaikkea lelujen hintavertailussa.

Liitteenä vertailun perusteena olleet tilastot.

Linkit

Aiheet

  • Elämäntyyli

Kategoriat

  • joululahjat netistä
  • jouluostokset
  • joulukulutus
  • joululahjat
  • joulu
  • lelukaupat
  • lelut

Yhteyshenkilöt

Risto Hintsala

Lehdistön yhteyshenkilö