Blogikirjoitus -

Tilapäiset tulityöt - tunnista roolisi

Tulitöitä tehdään erilaisissa työympäristöissä päivittäin. Niihin liittyy aina merkittävä turvallisuusriski työvälineiden ja -menetelmien aiheuttaman korkean lämpötilan vuoksi. Tulityö on työtä, joka aiheuttaa palovaaran. Tästä syystä tulityön tekeminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja valvontaa.

”Yritykseltä pitää löytyä tulityösuunnitelma. Se on kirjallinen ohje tulitöiden turvallisesta toteuttamisesta. Tulityösuunnitelma on yksinkertainen dokumentti, jossa kuvataan ennakolta suunnitellut tulityön turvatoimet”, Alertumin tulityökorttikouluttaja Olli Ryhänen kertoo. Olli Ryhänen toimii palomestarina Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Hän on sivutoiminen tulityökurssien kouluttaja Alertumilla.

”Pieniltäkin firmoilta tulee löytyä vakuutusyhtiöiden suojeluohjeiden mukaan tulityösuunnitelma sekä henkilö, joka ymmärtää vastuun tulitöiden tekemisessä. Jos esimerkiksi taloyhtiössä tai yksityisellä tilaajalla ei ole suunnitelmaa tulitöille, voidaan noudattaa tulityöntekijän eli mahdollisen urakoitsijan tulityösuunnitelmaa. Lähtöajatus työhön valmistautumisessa on se, että aina noudatetaan jotain tulityösuunnitelmaa”, Ryhänen selventää.

Tulitöiden tekemiseen eri työympäristöissä liittyy useita rooleja

Jokaisen tulityöhön liittyvän ammattilaisen tunnistaessa oman roolinsa ja vastuunsa, saadaan tulityö maaliin turvallisesti ja kustannustehokkaasti.

”Tärkeimmät roolit tulitöiden tekemisessä ovat luvan myöntäjä, vartija ja tekijä. Roolit voivat olla myös osin yhdistettyjä”, Ryhänen sanoo. ”Jos kahden miehen putkifirmassa on isäntä ja apumies, voi isäntä toimia tulityövastaavana, tulityöluvan myöntäjänä ja tulityön tekijänä, kunhan konkreettisessa työssä on erillinen vartija. Kun tulityötä tehdään, on paikalla oltava aina sekä tulityön tekijä, että tulityövartija.”

Myöskään vartijana ei voi toimia kuka vaan. Vaikka tulityöstandardi ei edellytä tulityövartijalta korttia, on tulityövartijan silti ymmärrettävä tulityöstä aiheutuvat vaarat sekä kohteen ympäristön vaarat. Tulityövartijan pitää osata tehdä hätäilmoitus, käyttää alkusammutuskalustoa ja osallistua kipinöiden leviämisen estämiseen.

Tulityöluvan myöntäjän rooli on vastuullinen

”Luvan myöntäjän pitäisi olla sellainen henkilö, jolla on koulutuksensa ja kokemuksensa myötä parhaat edellytykset tunnistaa tulityönriskit ja määrätä turvatoimet. Tulityöluvan myöntäjällä tulee olla itsellään tulityökortti. Luvan myöntäjän rooli ei siis ole näennäinen, vaan osaamista todella edellytetään”, Ryhänen huomauttaa.

Tulityöluvan myöntäjän on varmistuttava siitä, että tulityöntekijällä on voimassa oleva tulityökortti. Hänen tulee valvoa tulityösuunnitelman noudattamista, määrätä riittävä määrä kohteeseen soveltuvaa alkusammutuskalustoa, määrätä tulityövartiointi sekä varmistaa, että tulityöluvassa määrätyt turvatoimet on tehty ennen töiden aloittamista ja huolehtia, että niitä noudatetaan myös työn ja työtaukojen aikana.

”Koulutuksissa yritetään korostaa, että vaikka iso osa vastuusta kaatuu tulityöluvan myöntäjälle, niin siitä huolimatta jokaisella on tärkeä rooli siinä, että noudattaa annettuja ohjeita esimerkiksi vartijan tai tekijän roolissa”, Ryhänen kiteyttää. ”Myös tulityön tekijän on osallistuttava vaarojen tunnistamiseen ja hänen tulee noudattaa annettuja ohjeita.”

Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut Alertumin tulityökorttikouluttaja Olli Ryhänen.Tulityökouluttaja Olli Ryhänen

Linkit

Aiheet

  • Neuvontatoiminta

Yhteyshenkilöt

Tuomas Liukkonen

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja +358 40 563 0784

Lari Lindén

Lehdistön yhteyshenkilö kehitysjohtaja 010 320 5773

Liittyvä sisältö